Yhdeksän parasta juttua

 

 

 

 

Tennareiden ja lakaistujen katujen yhdistelmä. Kysynpähän vaan, että kuinka hyvältä voikaan tuntua kaivaa varastosta talviteloilla odotelleet suosikkitennarit ja lampsia niillä pitkin kuivia, lakaistuja katuja pitkän talven jälkeen? Kuten moni tietääkin, niin mä oon tennarityyppi henkeen ja vereen ja vaikka kuinka syvästi Dr. Martensin maihareitani rakastankin, niin kun on käyttänyt ainoastaan niitä viimeiset kahdeksan kuukautta putkeen, niin tuntuu varsin virkistävältä saada vähän vaihtelua. Keveät tennarit talven jälkeen tuntuu jopa melkein siltä, kuin liitelisi painottomana pitkin katuja nilkkapainojen mukanaraahaamisen sijaan. Ja vielä, kun kirsikkana kakun päälle jalkaankin pääsee vetämään vähän vajaamittaiset housut ilman pelkoa sinertäväksi paleltuneista nilkoista, niin tekee melkein mieli itkeä onnesta.

 

Rentoutuskellunta. Varasin itselleni tälle viikolle pitkästä aikaa kellunnan ja odotan sitä innolla. Oon käynyt siellä tähän mennessä kaksi kertaa ja molemmat kerrat oli keskenään hyvin erilaisia – ensimmäisellä kerralla jännitin uutta tilannetta ja kokemusta hieman, mutta pääsin oikeanlaiseen mielentilaan jopa yllättävänkin nopeasti korkeahkoista stressitasoista huolimatta. Jälkimmäisellä kerralla olin puolestaan henkisesti valmistautunut, sillä tiesin tasan tarkkaan mitä tuleman pitää, koin olevani lähes stressittömässä tilassa ja olin vielä käynyt treenaamassakin, jotta olisin kelluntatankkiin astuessani sopivan uupunut, mutta silloin en meinannutkaan päästä oikeaan mielentilaan ja jossain vaiheessa jouduin jopa nousemaan pois tankista, sillä loputtoman pitkältä tuntuva aika alkoi ahdistamaan. Jännityksellä odotan, että mitä tästä seuraavasta kerrasta tulee…

 

Ruispalat Ohut Herkku. Mä rakastan hiilareita kaikissa muodoissaan ja juurikin leipää voisin puputtaa loputtomiin, joten tää uudehkö löytöni ei ollut sen kannalta mikään paras mahdollinen juttu… Mutta mikäli pidätte ruisleivästä, ettekä oo maistanut näitä vielä, niin do it now. Varoitan, että näitä tekee mieli vetää koko pussillinen kerralla.

 

Videot, jotka laittaa pohtimaan. Tutustuin viime viikolla poikaystävän suosituksesta Youtubesta löytyvään supersuosittuun Vsauce -kanavaan, josta löytyy lukemattomien kiinnostavien videoklippien lisäksi Mind Field -nimisen dokumenttisarjan tuotantokausia. Katsoin heti ensimmäiseksi toisen kauden 1. jakson The Greater Good, jossa pohdittiin ja myös konkreettisesti testattiin niinkutsuttua trolley problem -tilannetta: olet junan puikoissa ja tarvittaessa kykenevä muuttamaan sen suuntaa. Edessä on kaksi raidetta: se, jota juna kulkee parhaillaan ja on matkalla eteenpäin, sekä toinen, jonne juna voi tarvittaessa kääntyä. Kummallakin raiteella on ihmisiä ja mikäli jatkat suoraan koskematta junan ohjaukseen, juna tappaa viisi ihmistä. Mikäli taas vaihdat kulkusuunnan toiselle raiteelle, niin ainoastaan yksi ihminen kohtaa kuoleman. Ja valitsitpa sitten kumman vaihtoehdon tahansa, niin oot jopa tahtomattasikin vaikuttanut lopputulokseen – joko päättämällä jättäyä tilanteen ulkopuolelle ja antamalla tapahtumassa olevan tapahtua, vaikka sen muuttamiseen olisi ollut mahdollisuus tai muuttamalla suuntaa, jolloin uhriluku jäisi pienemmäksi, mutta henkilö ei olisi kuollut ilman päätöstäsi. Jo ensimmäinen katsomani jakso oli niin mielenkiintoinen, etten malta odottaa, että pääsen tutustumaan myös muihin saman tekijän dokkareihin sekä videoihin. Dokumenteissa paneudutaan syvällisempiin aiheisiin, kun taas videoissa pohditaan vähän yksinkertaiseltakin kuulostavia asioita, joita ei oo välttämättä tajunnut itse edes ajatella – muunmuassa sitä, milloin maailmasta loppuu nimet kesken, mitä tietoisuus todella on, miksi jotkut asiat koetaan puistattavina, näemmekö värit oikeasti samankaltaisina ja mihin poistetut tiedostot menevät. Lämmin suositus!

 

Kampaajan freesaama tukka. Siinä vaiheessa, kun normaalisti asiaa noteeraamaton poikaystävä huikkaa varovasti, että oiskohan sun pikkuhiljaa aika mennä kampaajalle, niin kannattanee ottaa vinkistä koppi. Oon ensimmäistä kertaa elämässäni jäämässä koukkuun kampaajalla käyntiin, sillä on vaan niin raikas tunne, kun latvoista on napsittu kymmenhaaraiset veks ja väri on korjattu kuntoon. Asiaan vaikuttanee myös se, että oon löytänyt kampaajan (Salon Camun Paula <3), joka ymmärtää mun toiveita saumattomasti ja jonka työnjälkeen voin joka kerralla luottaa.

 

Aurinko. Kiitos siitä, että oot ollut viime päivissä niin vahvasti läsnä – se on pelastanut lukemattomia hetkiä! Eikä oo muuten ihan kerta eikä kaksikaan, kun kevätaurinko on porottanut niin mielettömän lämpimästi, että on halunnut pysähtyä kadunreunaan kesken matkanteon, laittaa silmät hetkeksi kiinni ja nauttia lämmöstä tismalleen niillä jalansijoilla. Tää huimasti lisääntynyt valo sekä lämpö laittaa meidät suomalaiset joka kevät ihan sekaisin ja se on musta ihanaa katsottavaa.

 

Agilityvalmennuspaikka. Mainitsin hetki sitten, kuinka meidän aksakurssi loppui ja sen jälkeen ollaan käyty treenaamassa omatoimisesti vapautuvaa paikkaa odotellessamme ja nyt viime viikon lopulla sain ilmoituksen, että meille vapautui spotti jopa näinkin pian! Kaiken kukkuraksi se alkaa vielä täydellisesti juuri reissusta palatessamme, eikä ihan heti, jolloin joutuisin maksamaan sitä melkein kuukauden turhaan. Kiva päästä treenaamaan taas valvovan silmän alle! Ehkä jopa uskaltauduttaisiin kesällä johonkin vähän leikkimielisempiin aloittelijakisoihin…

 

Vehreä koti. Meidän koti kukoistaa tällä hetkellä paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja se johtuu vaan ja ainoastaan joka nurkkaa koristavista kasveista. Ne tuo musta ihan erilaista kodikkuutta kämppään ja myönnän, että koen myös ansaittua ylpeyttä silloin, kun onnistun huolehtimaan kasveistani niin hyvin, että ne puskee esiin uusia lehtiä, oksia ja jopa kukkia. Näin reissuun lähtiessä on tosin aina huolehdittava joku kastelemaan kasveja säännöllisesti, mutta onnekseni meillä on Jennin kanssa diili, että hänen poissaollessaan mä pidän huolta Jennin kämpän viidakosta ja sama myös toisin päin.

 

Huimasti lisääntynyt valo. Tuntuu vieläkin melkein käsittämättömältä, että vielä puoli yhdeksältäkään ei oo oikeesti pimeää. Tai että kuvaustreffejä ei oo enää pakko mahduttaa ahtaan muutaman tunnin aikaikkunan sisään, vaan ne voi halutessaan toteuttaa vielä illallakin – esimerkiksi nämä tämän postauksen kuvat otettiin lähempänä puoli seitsemää ja aurinko pilkisti rakennusten välistä edelleen. Tätä on toden totta odotettu!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat: Anni Korhonen

 

 

 

0