Uudet alut on musta jotenkin ihanan kutkuttavia. Esimerkiksi vaikkapa maanantait – jotkut vihaa niitä viikonpäivistä eniten, sillä railakkaan viikonlopun jälkeen koittaa taas paluu puulta maistuvaan arkeen, mutta mä tunnen itseni silloin lähes poikkeuksetta erityisen innostuneeksi sekä motivoituneeksi ja pidän siitä aikaansaaneesta tunteesta, jonka saavuttaa, kun on viikonlopun jälkeen saanut hoidettua kaikki tehtävät asiat ajan tasalle. Vaikka uuden vuoden alku on periaatteessa vähän mahtipontisempi juttu kuin viikon vaihtuminen toiseen, niin näissä on silti paljon samaakin. Kaikki ympärillä olevat asiat on tismalleen samalla tavalla kuin edelliselläkin viikolla, mutta oma kokonaisfiilis on aivan uudenlaista toivoa täynnä. Mielessä on alati kasvavia listoja erilaisista asioista – niistä, joita haluaa tänä vuonna toteuttaa, niistä, joiden mukaan haluaa tänä vuonna toimia ja niistä, jotka haluaa jättää tulevan vuoden aikana vähemmälle. Tekee mieli kokeilla uusia asioita, panostaa vanhoihin juttuihin uudella tavalla ja olla itsekin tavallaan uusi, hieman parempi versio aiemmasta minästä. Mulla ei oo tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, enkä ajatellut poiketa tavastani tänäkään vuonna, mutta sen sijaan oon päättänyt muutaman asian, jotka aion muuttaa eilen alkaneen vuoden aikana.
Suurin ja ehkä merkittävin niistä on se, että aion ottaa säännöllisen liikkumisen pidemmän tauon jälkeen osaksi elämääni. Oon voinut viime aikoina henkisesti paljon paremmin kuin olisin osannut kuvitellakaan ja nyt, kun se puoli alkaa olla kondiksessa, niin haluun lisätä sen rinnalle enemmän fyysistä hyvinvointia edistäviä juttuja. Ei huolta – mitään pakonomaista ja väkinäistä rääkkäystä ei oo suunnitelmissa, mutta vähän jotain muutakin sykkeennostatusta, kuin pelkkää koiranulkoilutusta. Mä oon niitä tyyppejä, joita hikoilu auttaa jaksamaan ja vaikka kynnys palata tauon jälkeen salille onkin jo aikamoisen harppauksen vaativa, niin aion tehdä sen viimeinkin.
Viime viikolla päätin myös, että otan itseäni niskasta kiinni ja aletaan taas harrastamaan Lukan kanssa agilityä. Meidän yhteinen harrastus jäi tänne Helsinkiin muuttaessamme kokonaan ja nyt haluunkin kokeilla, josko voitais päästä vielä mukaan siihen touhuun, vaikka edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt jo tovi! Oon tutustunut ajan kanssa muutamiin eri kurssinjärjestäjiin ja löytänyt mahdollisen varteenotettavan vaihtoehdon, jonka ihan pian alkavalle kurssille mennään mukaan. Jännittää aika kovasti, mutta siitä tulee varmasti hauskaa.
Kolmantena ja vastenmielisimpänä juttuna se, että rohkaistun ja hankkiudun näistä viisaudenhampaista mahdollisimman pian eroon, vaikka pelkkä ajatuskin siitä tuo kylmän hien iholle. Se unohtuu helposti, sillä hampaat ei vaivaa mua säännöllisesti ja alitajuntanikin yrittää luultavasti upottaa asian johonkin vältettävien juttujen aivosopukoihin hammaslääkäripelon vuoksi, mutta kerran se vaan kirpaisee. Tavallaan. New year, new toothless me ja niin edelleen…
Mä uskon siihen, että oma asenne vaikuttaa tuleviin tapahtumiin huomattavasti ja kun liikkeelle lähtee avoimin mielin, niin ihan mitä vaan voi tapahtua. Täydellinen esimerkki tästä on se, kun lähdin jännittyneenä maapallon toiselle puolelle yksinäni ja tapasin siellä täysin odottamatta ihmisen, joka muutti mun elämän kokonaan. Mennään, tehdään ja koetaan – niin, ettei tarvitse myöhemmin jossitella. Yksi tulevan vuoden päätöksistäni onkin se, että avoimempi mieli olkoon vuoden jokaisessa päivässä mukana.
PS: Kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen – oon lukenut niitä moneen kertaan läpi ja ne on saanut mut sanoinkuvaamattoman hyvälle mielelle. En voi kuin olla kiitollinen siitä, millaiseksi tää kaikki on vuosien saatossa kehittynyt. <3
Kuvat: Svante Gullichsen
1
Heei! Mihinkä meinaat mennä agilityä harrastamaan Lukan kanssa? Itsekin olen Helsinkiin muualta muuttanut, ja tuntuu, että on liian paljon valinnanvaraa agility-mestojen suhteen!! Kiitti superisti, jos kerkeet vastaamaan. 🙂
Moi! Me mennään koirakoulu Kompassin agi-kurssille katsomaan, josko päästäis taas mukaan lajin pariin 🙂 Mun silmiin on pistänyt useampia kunnon agilityseuroja, joiden jäsenyys edellyttää aktiivista talkootoimintaa, enkä viitsinyt vielä tässä kokeiluvaiheessa lähteä sellaiseen mukaan – joskaan niihin ei edes ihan noin vaan ”lähdetä”, vaan mukaan täytyy ymmärtääkseni hakea. Moniin paikkoihin on ilmeisesti myös kovaa tunkua, mutta mikäli tää meidän kokeilu on menestyksekäs, niin tollainen kurssimeininki voisi sopia meille ainakin toistaiseksi. Mä tykkäsin meidän aiemmasta koirakoulusta (Korkeavire Lahdessa) niin paljon, että rima on aika korkealla! 😀
Mä olen aikanani käynyt teininä Kompassin about kaikki agilitykurssit, ja siellä oli kyllä kivaa, mutta nykyisillä vuosien varrella karttuneilla tiedoilla en enää lähtisi koiran kanssa sinne 🙂 Siellä on tuo agilitypuoli tosi pieni mikä rajoittaa treenaamista aika paljon, ja lattiamateriaali ei ole hirveän hyvä yhtään vauhdikkaamman koiran tassuille (tarkistin tilojen nykytilanteen ja aika samalta näyttää).
Toki ymmärrän pointtisi tuosta, että vastaavanlaisille kursseilla on helpompi mennä sitoutumatta varsinaisesti mihinkään 🙂 Jos kuitenkin yhtään alkaa enemmän ja tavoitteellisemmin innostaa kurssi(e)n myötä niin hakemusta vaan esimerkiksi HAU:lle (treenaavat Konalassa Kompassin lähellä), HSKH:lle (Ojanko) tai BAT:ille (Ojanko)! Jäsensihteerit varmasti opastavat alkeis-/tutustumiskursseille tai suoraan ryhmätreeneihin ja neuvovat, miten nuo talkootyöt hoituvat 🙂
Superhauskoja treenejä teille ja Lukalle terveisiä täältä kahdelta agilityhullulta koiralta!
Hei kiva kuulla! Tutustuin kans vähän HAU:n ja HSKH:n, mut en tosiaan ainakaan vielä raaski sitoutua mihinkään talkootoimintaan yms., kun en edes tiedä miten tää lähtee tästä lutviutumaan – voi olla, ettei koko hommasta tuu nyt yhtään mitään, vaikka aiemmin tykättiin molemmat kovasti ja treenit oli aina viikon kohokohtia. Mut käydään nyt tosiaan ensimmäiseksi (ainakin) tää yksi kurssi ja katsotaan vähän myöhemmin, että mitä sen jälkeen tehdään! 🙂
Kiitos paljon, Luka lähettää koirakavereille terkut takaisin!
Ihana ajatuksia täynnä oleva postaus! Nää pitäis vaan aina muistaa jokapäiväsessä elämässä, joten kiitos kun sanoit ne ääneen. Sain taas muistutuksen ettei koskaan oo liian myöhästä tehdä muutoksia tai aloittaa jotain uutta! 🙂
Haha, kiitos! Ajatukset tuntui poukkoilevan tätä kirjoittaessa poikkeuksellisen paljon, kun oon nyt jotenkin niin inspiroitunut ja innostunut kaikesta – kirjoitin tähän varmaan neljä ylimääräistä kappaletta jutuista, jotka ei lopuksi sopinut postaukseen ollenkaan ja jotka kumitin ennen julkaisua pois 😀
Mut ihan mahtavaa, niinhän se onkin! <3 Oon kyllä sitä mieltä, että esimerkiksi uuden harrastuksen aloittaminen on näin aikuisiällä monesti vähän hankalampaa ja se alku on ainakin itselle aina kaikkein hankalinta - monesti tollainen voi kuitenkin olla just se puuttuva palanen arkeen ja elämään. Ja hitto vieköön, jos mun eläkeikäinen mummikin aloittelee jatkuvasti uusia harrastuksia, niin miksi mekin ei voitais tehdä niin!
Apua miten ihana takki!!
Kiitos! Näyttää näissä kuvissa tosin vähän punaisemmalta kuin oikeasti on, normaalisti se on paljon tummemman punainen… 🙂
Etkö aio vastata viime postauksen kommentteihin?
En oo ehtinyt vastaamaan kaikkiin vielä erikseen, mutta saat kyllä varmasti vastauksen lihansyöntikysymykseesi 🙂
Itse kävin poistattamassa Kampin Megaklinikalla viisaudenhampaan ja en voi kun suositella. Kymmenen vuoden tauko hammaslääkäristä järkyttävän pelon takia (takana mm. oikomishoitoja alle kouluikäisestä lukion alkuun asti ja inhottavia hammaslääkäreitä) mutta tuolla sain tosi mukavaa ja nopeaa palvelua. Eikä käynnit jakautuneet tosi monelle kerralle vaan kävin kaksi kertaa (yksikin olisi riittänyt mutta jänistin) ja hammaslääkärikäynnit hoidettu taas seuraavaksi 10 vuodeksi. Tsemppiä!
Mä kävin itseasiassa juurikin Kampin Megaklinikalla viimeksi hammaslääkärillä käydessäni (eli joku 2 vuotta sitten….), mutta kokemuksesta jäi sellainen fiilis, etten haluu palata sinne enää uudestaan. Suuntaan siis varmaan viisureiden leikkaukseen johonkin muualle 🙂
Hei kannattaa muistaa ihan julkinen hammashoito! Mulla on poistettu kaikki neljä viisuria julkisella ja ajan sai melko nopealla aikataululla, kun kertoi, että ilmenee ajoittaista särkyä. Julkisella hampaanpoisto maksaa sen 25€ kun yksityisellä hintaa muodostuu useampi satanen. Palvelukin mielestäni ihan yhtä hyvää kuin yksityisellä klinikalla 😀
Hyvää alkanutta vuotta!
Mä oon jotenkin aatellut, että koska mulla on niin paha hammaslääkäripelko, niin yksityinen voisi olla sen suhteen parempi vaihtoehto, mutta samalla vähän hirvittää ajatella, että siellä yhden hampaan leikkaus on helposti jotain 500€ luokkaa (ainakin Megaklinikalta annettiin sellainen hinta-arvio) ja niitä pitäisi tehdä ainakin kolme… Täytynee kyllä harkita julkistakin vielä! 🙂
Samaa toivottelen myös sulle, Emma!
Joo ja siis jos julkiselle puolelle lähtee nii varatessa kannattaa mainita et on pelkopotilas nii ne osaa yleensä valkkaa semmosii jotka on kivoja! Itellä on ainaki menneisyydes ollu sekä hyvii et huonoi kokemuksii julkiselt puolelt mut ku on maininnu et on vähä pelkoi nii ain on kyl osunu sit kivoja tyyppejä, Ja ite ku en tykkää yhtään hammaslääkäreistä nii yksityisille se rahan upottaminen tuntuu vaa niin hirveeltä tuhlaukselta et ei oo raaskinu 😀
Mä voisin tähän väliin suositella viisureiden poistoon ogelin hammaslääkäriä ja sieltä semmosta lääkäriä kun Sven. Mä ite vetkuttelen hammaslääkäriin menoa aina ihan viimeiseen asti koska pelkään niin paljon. Pari vuotta sitten jouduin kuitenkin kovan hammassäryn takia varaamaan ajan lääkärille ja menin ogeliin. Ne otti ihan super hyvin pelkopotilaat huomioon. Sven on ottanut multa 3 hammasta pois ja yksikään poisto ei oo sattunut ollenkaan. Enää en muualla käy kun hänen luonaan, ei voi muuta kun suositella!
Helsingin kunnallista hammashoitoa mäkin voin kyllä suositella! Multa poistettiin kaikki neljä noin vuoden sisällä, yhtään tosin ei tarvinnut leikata, yhteen laitettiin tikit, mutta kaikki meni ongelmitta ja hyvin! Taisin käydä jopa neljällä eri toimipisteellä aina Vuokista Suutarilaan asti. Mullakin oli tätä ennen lievä hammaslääkäripelko (kiitos ala-asteen hammashoitajien), joten siirsin käyntejä siihen pisteeseen kunnes viisureiden kipu kävi sietämättömäksi, mutta noiden kokemusten jälkeen pelko on kaikonnut 🙂
Mä pelkään myös hammaslääkäriä eikä mulle oltu ikinä tehty mitään tarkastusta kummempaa, kunnes viisurit rupes oireilemaan. Mut ne menikin kaikki tosi hyvin! Esim yks oli ihan vinossa ikenen sisällä, ien jouduttiin leikkaamaan auki ja laittamaan tikkejä poskeenkin, ja hammas hajosi palasiksi ja kesti ikuisuuden poistaa, mutta kaikki oli niin paljon helpompaa ja kivuttomampaa kun ajattelin! Pari päivää oli toki vähän vaikee syödä mutta älä suotta pelkää liikaa! Mulla on sattunu myös aivan ihanat hammaslääkärit ihan julkisella puolella, en oo erikseen sanonu että pelkään mutta ovat varmasti huomanneet ja oon sanonut ettei oo ennen tehty mitään. Joten tosi hyvä fiilis jäänyt 🙂 Kannattaa käydä vaan hoidattamassa alta pois
Tää on varmaan tosi oudosti sanottu ja vaikutan joltain tyypiltä, jolla ei oo omaa elämää 😀 Mulle jäi mieleen se, kun aiemmin kirjoittelit, että teidän agilityharrastus on jäänyt ja oot miettinyt uudelleen aloittamista. Sen jälkeen olet välillä Lukasta kirjoitellutkin ja jotain postausta lukiessani mietin, että jäikö teidän uudelleen aloitus vai etkö vain ole siitä kirjoittanut. Nyt kun luin, että aiotte oikesti aloittaa taas agilityn niin tulin jotenkin superhyvälle mielelle 😀 Ja siis en ole yhtään koiraihminen, eli en tiedä mistä tää johtuu :DDD
Hahaha, eikä! Ihana! <3 😀
Sun blogi on kyllä niin kultaa. Ihanaa kun jaksat vastailla myös kommentteihin. Tulee jotenkin tosi lämmin olo lukijana, kun tuntuu, että tämä blogi on sellaista yhteen hiileen puhaltamista. Sä kirjoitat, koska me luetaan ja me luetaan, koska sä kirjoitat. Vaikka toki ymmärtäisin ja tykkäisin sun blogista ihan yhtä paljon, vaikka et vastaisikaan. Kommentteihin vastaaminen on sellainen ekstraplussa täyden kympin blogille. Eli keep up the good work, teet ihan mieletöntä ja arvostettavaa työtä, kun jaksat tuottaa näin hienoa sisältöä!
Ja hei täältä vielä yksi positiivinen kokemus viisureitten poistosta! Mä muistan kans jo lapsena pelänneeni sitä hetkeä, kun ne viisaudenhampaat otetaan pois. Olin ihan kauhuissani ja pelkkä ajatuskin sai kyyneleet silmiin. Mun viisureitten juuret oli vielä ihan vinkuralla, mikä hirvitti mua entistä enemmän. Mutta sitten kaikki menikin tosi hyvin! Kaikki neljä hammasta lähti irti nätisti ja kivuttomasti kahdella eri kerralla. Myös jälkisärky oli molemmilla kerroilla ihan siedettävää. Ainoastaan joku tikki vähän kiristeli toisella kerralla liikaa, mutta kipu helpottui heti tikin poistolla. Tiedän siis miltä susta tuntuu, kun jännität. Mutta muista, että hyviä ja positiivisia kokemuksia on paljon enemmän kuin niitä väritettyjä tai värittämättömiä kauhustooreja. Ja hammaslääkärit on oikeesti taitavia ammattilaisia. 🙂 Tsemppiä kovasti!
Siis sä tiivistit mun ajatukset niin hyvin sanoiksi! Just toi, että tää on nykyään tällaista yhteen hiileen puhaltamista ja vuorovaikuttamista – just sitä, mitä tää voi parhaimmillaan olla. <3 Parasta! Kiitos ihanasta palautteesta.
Ja tietty positiivisesta viisurienpoistokokemuksesta myöskin, en nimittäin voi kuulla näitä hyviä kokemuksia liiaksi ennen omaa operaatiota. Toivottavasti se sujuu mullakin noin näppärästi!
Voi viisurit. Itselläni myös ne reistaa. Ja kirurginen poisto vielä edessä 🙁 asiaa ei helpota sisko joka opiskelee hammashoitajaksi,joka kertoi että miten tapahtuu…. 😀
Mutta olen miettinyt mitä nopeammin poistaa,niin sitä vähemmän jämähtää sinne 🙂 tsemppiä sinne! 🙂
Mulla kans pitää ihan leikata kaikki pois, kun ei ne repimällä lähde. Yhh, en kyllä keksi montaa epämukavamman kuuloista asiaa. Täytyy vaan koittaa ajatella, että ne täytyy anyways hoitaa pois alta ja mitä ennemmin, niin sitä helpompaa se tulee olemaan… Toivottavasti. 😀 <3
Hei jos sulla kerta täytyy leikata, suosittelen ehottomasti julkista! Mulla leikattiin Ruskeasuolla SEHYKissä eli erikoishammashoidonyksikössä, jossa ainaki mulle sattu tosi mukavat hammaslääkäri ja hoitaja. Leikkaus oli hetkessä ohi ennenku ees ehti tajuumaan. Pientä paineentunnetta tietysti tunsi muttei kummempaa! Ja julkisella hoito on huomattavasti halvempaa! 🙂 Itellä oli positiivinen yllätys koko hampaiden poisto, päivän taisin syödä buranaa ja ab tietty loppuun mutta en juurikaan tuntenut kipua. Mustelma ja turvotusta tietysti tuli, ja tikit ei sulanutkaan, joten ne piti käydä myöhemmin poistattaa 🙂 tsemppiä kuitenki!
Miulta leikeltiin viisurit tuossa viime vuonna. Ite kuulun YTHS:n piiriin, mutta vertautuu varmaan aika lailla julkiseen terveydenhuoltoon:> Kammollisille ei varmaan auta sanoa, ettei se satu jne. – mut itse toimenpide ei oikeesti oo yhtään kamala! Puudutuspiikit on vähän inhat ja paranemiseen menee oma aikansa, mutta itse leikkausta ei oikeesti kannata pelätä. Jos saat jonkun turvaksi mukaan niin se varmaan helpottaa, ja itselle tuli jännä kun lääkäri ja hoitaja alkoi tekemään jokseenkin mittavia valmisteluja desinfiointeineen kaikkineen, mutta jännittämisen ääneen myöntäminen auttoi. Valmisteluihin meni itse asiassa paljon pidempi aika kuin itse leikkelyyn, joka hoitui muutamassa minuutissa. Tsenpiä:)
Haha, lopun ”tsenpiä” sai hymyilemään 🙂 Kiitos! <3
Mun mielestä oli jotenkin tosi siistiä, että vuoden eka päivä oli maanantai 😀 vähän kun superalku kaikelle tulevalle haha!
Itellä on ollu vissiin tuuria, kun kaikki 4 viisuria mahtuvat suuhun siinä missä muutkin.
Siis mä mietin ihan samaa! Supermaanantai kerrassaan <3
Ja voi että, oispa mullakin tollainen tilanne... 😀 Mulla on niin pieni ja ahdas leukaluu, että jo tähän mennessä on jouduttu poistamaan useampia hampaita, jotta sinne mahtuisi edes jotain...
Suosittelen muuten pohtimaan ehkäisyrenkaan vaikutuksia sinuun: joillakin se on aiheuttanut masennusta, jota on jopa alettu lääkkein hoitamaan. Vasta kun hormonaalisen ehkäisyn käyttö on lopetettu ja saatu kehon omat hormonit kuntoon, on mielialakin voinut lähteä nousuun. Ovathan mielihyvähormonitkin vain hormoneita. Mutta toki ehkä tämä onkin jo otettu terapiassasi huomioon! 🙂
Mulla rengas on vuorostaan ollut tosi toimiva ratkaisu siinä missä aikaisemmin käyttämäni erilaiset e-pillerit on olleet aivan jotain muuta 🙂 Ja joo, terapiassa on luonnollisesti huomioitu ja pohdiskeltu näitä juttuja paljonkin!
Moi Annika! Oon varmaan jättänyt joku kaks kommenttia sulle koska en vaan oo kommentoijatyyppiä ja aina on muka joku hirveä kynnys kirjoittaa kommentti. Sun blogi on ainoa jota luen nykyään säännöllisesti. Kaikki muut on syystä tai toisesta tippuneet pois mutta tää blogi vaan paranee koko ajan. Kiitos siitä! Oon samaa mieltä kuin kommentoija ylempänä yhteen hiileen puhaltamisesta. Täällä sun blogissa on tosiaan sellainen lämmin tunnelma kirjoittajan ja lukijoiden kesken. Hieno homma että sinä ja sun lukijat on saaneet sen aikaiseksi. Ihanaa ja onnellista uutta vuotta sulle Annika!
Kiva, että kynnys madaltui tätä kommenttia varten <: Ja iso kiitos ihanista sanoista, nää merkitsee mulle niiiin paljon. Samoin sulle, Jenna! <3
Mulla on sam toi liikunta tarvitsen jotain joka saa minut hikoamaan kunnolla. Ja ajattelin myös samaa että nyt melkein vuoden tauon jälkeen alan tekeen jotain. Aloitettiin poikaystävän kanssa pelaan tennistä ja se on kyllä niin hauskaa.
Minulla on myös ollut ongelmia viisauden hampaiden kanssa ja nyt pari päivään ennen uutta vuotta tuli oikeen kunnon ongelma että pitää varmasti varata aika ja repästä irti. Pelottaa aivan hirveesti, varsinkin kun hammaslääkäri on sanonut että yksi niistä on harvinaisen iso.
Mutta olet ihan oikeassa kerran se vaan kirpaisee.
Agilitylle iso peukku! 🙂
T. Ex-koutsi
Niinkuin edellisissäkin kommenteissa luki, niin hyviä ja tärkeitä ajatuksia! Itsekkin alan enemmän kiinnittämään huomiota että olisi avoin mielin uusiin asioihin etenkin 😀 Mullekkiin maanatait on ollut aina hyviä ja ”uusia alkuja” 😀
Mulla ois vielä toinen viisaudenhammas poistamatta joka nyt oikeestaan oireilee tulehduksella. Ei se poisto oo niiiin kammottava, vaikka ei mukavaa olekaan 🙂