Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Lifestyle • 29 marraskuun, 2017

8 kuvaa

 

Oon viettänyt viime viikkoina niin paljon aikaa koneella, että ihan päätä alkaa särkeä pelkästä ajatuksestakin. Työrintamalla on mennyt nyt loppuvuonna erityisen hyvin ja vaikka välillä tuntuukin vähän siltä, ettei kaikki langat meinaa pysyä käsissä menemättä solmuun, niin täytyy olla vaan tosi kiitollinen tästä tilanteesta. Pieni stressi on mulle kuitenkin vaan hyvästä ja sen avulla pysyn toimeliaammassa tilassa kuin normaalisti.

 

 

 

Mun uusin lounastuttavuus: Eat Poke HKI! Paikka itsessään ei oo mikään kaikkein viihtyisin mahdollinen, mutta noi bowlit on ihan taivaallisen hyviä esimerkiksi kotiin tilattuna. Double salmon teriyakikastikkeella on mun suosikki.

 

 

 

Kuinka moni vanhemmista lukijoista muistaa ton kuvan neuleen? Se on varmaan nelisen vuotta vanha Vilan ostos, jota rakastin aikanaan kovasti ja jonka alkuperä aiheutti täällä oikein kunnon kysymystulvan sen näkyessä ensimmäistä kertaa kuvissa. Sittemmin se jäi vähemmälle käytölle ja joutui myöhemmin kirppiskasaan, josta se viime viikolla pääsi uuden omistajansa luo. Toivottavasti se sai hyvän kodin!

 

 

 

Pari viikkoa sitten pikkujouluilemassa, josta kirjoitinkin jo aiemmin täällä. Janita nappas meistä illalliselle tullessamme ylläolevan kuvan ja se on musta niin kiva (mun kenkien överiplatform-illuusiosta huolimatta :-D), että oli pakko jakaa se vielä näin jälkikäteen täälläkin. <3

 

 

 

Minä ja mun pikku kamu meidän kodin parhaassa paikassa, eli sängyssä. Voitteko kuvitella, että mentiin eilen vasta puoli kahdentoista maissa aamulenkille, sillä Luka ei suostunut nousemaan sängystä aiemmin?! Poikaystävä oli lähdössä viemään Lukaa normaaliin tapaan lenkille puoli yhdeksän aikoihin, mutta se ei tehnyt elettäkään poistuakseen sängystä, vaan käänsi kylkeään ja kömpi peiton alle jatkamaan unia. Se oli kerrassaan koominen tilanne 😀

 

Juuri tänään meidän makuuhuone on erityisen ihana siksi, että sain eilen vihdoin ja viimein purettua epämääräisiä vaatteitani sisältäneen pahvilaatikon, joka on seisonut siellä muutostamme lähtien, eli yli puoli vuotta. Kyllä, luit oikein. Reilut seitsemän kuukautta. On tässä ollut vähän muita juttuja…

 

 

 

Saanen esitellä; mun suosikkisyyskengät, jotka on monikäyttöisyytensä vuoksi syrjäyttäneet kaikki muut kengät tieltään. Sopii täydellisesti niin kesään kuin talveenkin ja pitää varpaat kuivana märilläkin keleillä. Jos Dr. Martensit kiinnostelee, niin kannattaa muuten pysyä kuulolla, sillä pian muutamalla teistäkin on mahis voittaa omat klassikkokengät itsellenne…

 

 

 

Mun rakastamassa Sushibar + Winessa vaihtui hetki sitten menu ja me kantikset päästiin maistelemaan uutuuksia etukäteen. Beef tatakit sekä marinoituja siitakesieniä, srirachaa, suolapähkinöitä, korianteria sekä teriyakikastiketta sisältävät shitake thai makit oli sairaan hyviä (etenkin jälkimmäisestä olin positiivisesti yllättynyt, sillä en oo mikään suuri sienten ystävä), mutta shisomakit ja gomakit oli niin taivaallisia, että ihan kuola meinaa valua niitä miettiessä. Meidän aikaisempia vakkarivalintoja oli sekä deluxe maki että spicy tuna maki ja nyt saatiin niiden rinnalle vielä pari uutta lempparia.

 

 

 

Me sitten käytiin hankkimassa eilen se joulukuusi kotiin ja koska koristeltiin se viipymättä, niin heti illalla oli pakko ottaa joulukorttikuvat sen edessä. Malli ei ollut kovin innoissaan aiheenmukaisesta kuvausrekvisiitasta ja suurin osa kuvista lensi roskakoriin nyrpeän ilmeen vuoksi (ks. vasen kuva), mutta saatiin kuin saatiinkin napattua Lukasta yksi (oikeestaan jopa kaksi!) täydellinen hymykuva, josta kelpas tulostaa kortteja sukulaisille. Eikö oo ihana! <3

 

 

0

20 kommenttia

Related Posts

2019 pähkinänkuoressa
#jalatmaassa
Tiistailounaan puheenaihe
Behind the scenes
Next Post:
To do -listani joulukuulle
Previous Post:
Joulupohdintoja

Kommentit

  1. Laura sanoo

    29 marraskuun, 2017 20:49

    Oliko toi kuusi clasulta, ja mitä maksoi?

    Vastaa
    • Annika sanoo

      29 marraskuun, 2017 20:58

      Joo on! Se on tämä: https://m.clasohlson.com/fi/Valaistu-joulukuusi/36-6107-1
      Eilen tota ostaessa toi maksoi normaalihintaisena 99€, mutta tänään ainakin nettisivujen perusteella käynnistyi joku joulukuusialennuskampanja, jossa ton hintaa on nostettu ensin satasella ja isketty siihen alennusprosentti perään 😀 Hyvin hämmentävää!

      Vastaa
      • Tiina sanoo

        3 joulukuun, 2017 09:57

        Ei vitsit onneksi luin tän kommentin! Just kattelin noita kuusia clasun sivuilta ja mietin että pitäiskö ostaa toi kuusi. Nimenomaan kun kuvittelin sen olevan alennuksessa.. taidan siis odottaa tai kattoa muualta 😀

  2. Sissi sanoo

    29 marraskuun, 2017 21:07

    Sydän sulaa tosta lucan mutrukuvasta, ei voi olla noim söpö!!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      30 marraskuun, 2017 10:13

      Hahah! Joku jo Snapchatissa ehdotti, että oltais tehty siitä kortti ja laitettu tekstiksi ”merry fucking christmas for you too” 😀 😀 Ihan huikee idea!

      Vastaa
      • Maria 2.0 sanoo

        30 marraskuun, 2017 16:03

        Nyt kyllä nauroin ääneen! Olis ihan huikee joulukortti 😀

  3. Nimetön sanoo

    30 marraskuun, 2017 00:15

    Mikä pari, wow!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      30 marraskuun, 2017 10:13

      Harvemmin ollaan noin hienona! <3

      Vastaa
  4. emma sanoo

    30 marraskuun, 2017 07:25

    alotin just seuraamaan sua snäpissä (oikeaan aikaan kun innostuit itsekin siitä vastikään taas) ja jotenki tullut aina tosi kiva olo kun pääsee kuulemaan sun ääntä ja juttuja joita et välttämättä blogissa tai instagramissakaan kerro 😀 susta saa heti tuttavamman kuvan etkä oo vaa se ’Suomen suosituin bloggaaja’ 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      30 marraskuun, 2017 10:15

      Aww, kiva kuulla! <3 Olin jotenkin ihan unohtanut koko sovelluksen olemassaolon, mut nyt oon alkanut innostumaan siitä taas. Heti kun kynnys laskee, niin postaamisestakin tulee helpompaa 🙂 Vaikka Insta Story kiva onkin (ja monet käyttää sitä nykyään Snapchatin sijaan), niin Snäpissä on kuitenkin lopulta aivan eri fiilis. Se on jotenkin eri tavalla henkilökohtainen.

      Vastaa
  5. A sanoo

    30 marraskuun, 2017 10:04

    Toi Lukan joulukorttikuva!!!! <3 <3 <3

    Vastaa
    • Annika sanoo

      30 marraskuun, 2017 10:15

      Eikö ookkin ihana! <3

      Vastaa
  6. Selina Kustula/ Leijonaa mä metsästän sanoo

    30 marraskuun, 2017 10:28

    Ostettiin kans Clasulta samainen kuusi pari viikkoa sitten ja kodissa on heti aivan eri fiilis. Olin myös positiivisesti yllättynyt, miten hyvältä tekokuusi voi näyttää. Ja koiran kanssa uskomattoman helppo.

    Vastaa
    • Annika sanoo

      30 marraskuun, 2017 10:40

      Toi on kyllä tosi kaunis – ei mikään sellainen rimpula, joka mun mielikuvissa oli tekokuusta ajatellessa. Ja tuo tosiaan ihanaa joulufiilistä kotiin <3

      Vastaa
  7. Zirr sanoo

    30 marraskuun, 2017 15:02

    Moikka!
    Ei sinäänsä liity nyt tähän postaukseen, mutta tuli Lukan kuvista mieleen, että onko Luka kastroitu? Jos on, niin ootteko olleet tyytyväisiä siihen päätöksen, jos ette ole kastroineet niin oletteko harkinneet? 😀 Itselläni samaa rotua oleva poikakoira jolla ajankohtaisia nämä asiat niin mietin vaan, että mitenkä te olette asian kokenu.
    Ja ihana joulukorttikuva ?

    Vastaa
    • Annika sanoo

      1 joulukuun, 2017 12:48

      Moi! Ei olla kastroitu Lukaa, sillä en oo oikeestaan kokenut sille hirveesti tarvetta. Se ei välitä kauheesti tyttökoirista tai esim. stressaannu niiden juoksuista, niin ei oo sitten koskaan tullut tehtyä sitä. Molemmissa on tietysti puolensa, mutta me ollaan päädytty tähän ratkaisuun 🙂

      Vastaa
  8. Mm sanoo

    30 marraskuun, 2017 21:49

    Eiiiikä miten ihana tuo karvainen tonttu on! 😀 <3

    Vastaa
    • Annika sanoo

      1 joulukuun, 2017 12:48

      Hahaha, no niimpä! <3

      Vastaa
  9. Ilona sanoo

    1 joulukuun, 2017 11:27

    Moikka Annika!

    Mistä toi sun vaasi on, missä noi eukalyptuksen lehdet hengaa (…onko ne edes niitä heh)? Se on ihana!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      1 joulukuun, 2017 12:47

      Se vaasi on ihan vaan Ikeasta! Aika uusi löytä vieläpä <:

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2025 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2025 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään