Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Lifestyle • 17 syyskuun, 2017

Metsän keskellä

 

Tältä näytti meidän viikonloppu.

Mummolalta, metsäretkiltä, mustikoilta ja villasukilta. Kaupungin keskustassa asuessa tällaisia juttuja tulee tehtyä harvemmin, mutta nautin kyllä mielettömästi siitä, kun kaikki hälinä jää kerrankin pois kuvioista, vedät kumisaappaat jalkaan ja parkkeeraat kaikessa hiljaisuudessa kostealle mättäälle nyppimään mustikoita pieneen ämpäriin. Luka ei oikein ymmärtänyt mustikoiden poiminnan ideaa, vaan ahmi niitä suuhunsa minkä kerkesi ja nyt mäkin ymmärrän, miksi mummi on viimeaikoina kieltäytynyt niin hanakasti ottamasta sitä marjametsälle mukaan.

Rentouttava viikonlopun päätteeksi täytyy hoitaa muutamia niinsanottuja sunnuntaiaskareita, eli purkaa matkalaukkuja, pestä pyykkiä, laittaa koti järjestykseen ja vaihtaa lakanat, jotta uuden viikon voi alottaa puhtaalta pöydältä. Mun viikot lähtee ihan eri fiiliksellä käyntiin, kun puuhastelut on puuhasteltu pois alta ja ympärillä vallitseva epäjärjestys on tipotiessään. Siispä Spotifyn syyslista soimaan ja hommiin!

7

20 kommenttia

Related Posts

Tammikuinen arki x 24
Parhaiden ystäviemme puolesta
#vainjapanijutut
Erilainen syysreissu
Next Post:
26 x puhelimesta
Previous Post:
Muuttunut suhde matkustamiseen

Kommentit

  1. Laulau sanoo

    17 syyskuun, 2017 14:50

    Toi takki näyttää ihanalta! Oon jotekin tosi ihastunu punaiseen väriin pitkän tauon jälkeen. Onko tuo takki mistä ostettu (ja milloin)? 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      17 syyskuun, 2017 14:53

      Se onkin ihana, oikein syksyn väripilkku! Mä oon kans nyt tykästynyt punaiseen ja tälläkin hetkellä päällä on punainen collegepaita 😀 Takki on R-Collectionin uutta mallistoa ja siis tarkalleen tämä: https://www.r-collection.com/product/1490/maxi-anorak-red (mulla on se S-kokoisena).

      Vastaa
      • laulau sanoo

        17 syyskuun, 2017 16:14

        Kiitos vastauksestasi! Pitää katsoa, jos raaskisi itsekin investoida – on toi kyllä aivan ihana ja oon kans ollu tosi tyytyväinen mun kahteen vanhaan R-Collectionin takkiin. 🙂

  2. Jutta sanoo

    17 syyskuun, 2017 15:16

    Ihania syyskuvia, pääsee itekki tunnelmaan pelkästään niiden välityksellä! Mulla ei ainakaan linkistä aukea tuo Spotifylista, millä nimellä vois löytää? 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      17 syyskuun, 2017 15:18

      Höh! Anyways, se on tästä postauksesta löytyvä lista: https://www.annikaollila.fi/2017/09/syksyn-soittolista/

      Vastaa
  3. Nimetön sanoo

    17 syyskuun, 2017 17:25

    Ootko vaalentanut tukkaa vai näyttääkö se näissä kuvissa vaan normaalia vaaleammalta?:)

    Vastaa
    • Annika sanoo

      17 syyskuun, 2017 17:35

      En oo tehnyt sille mitään! Eli näyttää näissä vaan vähän vaaleammalta ja punertavammalta :>

      Vastaa
  4. ella sanoo

    17 syyskuun, 2017 17:57

    Aivan ihana uus banneri!! 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      18 syyskuun, 2017 09:09

      Kiitos! <3 Toi ei ollu varsinaisesti tarkotettu banneriksi, mutta kun vanha alkoi kyllästyttää, niin toi saa nyt ainakin toistaiseksi kelvata.

      Vastaa
  5. Eva Lindman sanoo

    17 syyskuun, 2017 20:21

    Vitsit miten upeita kuvia!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      18 syyskuun, 2017 09:09

      Mäkin tykkäsin näistä kovasti! <:

      Vastaa
  6. Anna sanoo

    17 syyskuun, 2017 21:01

    Mistä noi kengät on? 🙂 tosi kivan näköset!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      18 syyskuun, 2017 09:08

      Haha, mun sarkasmitutka hälyttää, sillä noi on mummon vanhat koiransyömät kumpparit 😀

      Vastaa
      • Saara sanoo

        18 syyskuun, 2017 11:06

        Siis haha näyttää ihan semmosilta siististi kulutetuilta nahkasaappailta! En ensinäkemältä tajunnut että ihan kumisaappaat !

      • Anna sanoo

        18 syyskuun, 2017 20:22

        Ei ollu todellakaan sarkasmia, vaan näytti tossa kuvassa ihan nahkasaappailta 😀 sellasia ku oon ettiny koiran ulkoilutukseen! 🙂

  7. Emzi sanoo

    18 syyskuun, 2017 09:35

    Ihania kuvia!

    Vastaa
  8. mennika sanoo

    18 syyskuun, 2017 10:40

    Mielettömän ihania syksyisiä ja tunnelmallisia kuvia! Ja toi takki on ihan superkivan näköinen!! 🙂

    Vastaa
  9. P sanoo

    19 syyskuun, 2017 19:14

    IHANA UUSI BANNERI!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      20 syyskuun, 2017 10:14

      Kiitos! <3

      Vastaa
  10. I.L. sanoo

    2 lokakuun, 2017 17:15

    Moikka! Himoitsen tuota takkia… Mietin, että mitenkäs se kestää sadetta? Ei vissiin ole mikään virallinen sadetakki, mutta R-collectionin tuotesivulla lukee, että takin materiaali on kuitenkin vettä hylkivää? Kiitos vastauksesta <3

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2025 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2025 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään