Viime keskiviikkona kirjoitin surkeasta edellispäivästä, jonka rimaa luulin olevan mahdotonta alittaa ja kuinka väärässä olinkaan… Koko viikko oli lopulta yhtä huonoa päivää toisensa perään ja itkujakin tuli itkettyä enemmän kuin viime kuukausina yhteensä.
Täällä blogissa on ollut menneinä aikoina ihanan positiivinen ja elämäniloinen fiilis ja onnekseni voin sanoa, että mulla on mennyt tosi hyvin. Oon tuntenut itseni onnelliseksi ja oon yhtään liioittelematta kuin eri ihminen viime vuotiseen verrattuna.
Mut aina silloin tällöin – nykyään tosi harvakseltaan – tulee hetkiä, kun parempaan suuntaan menossa oleva masennus nostaa varovasti päätään ja muistuttelee olemassaolostaan. Päiviä, jolloin tunnet heti herätessäsi koko vartalon vallanneen alakulon ja tiedät, että tästä tulee vaikeaa. Päiviä, jolloin sohvalta nouseminen tuntuu mahdottomalta ja pienetkin hoidettavat asiat ylivoimaisilta. Sellaisina päivinä oon erityisen kiitollinen siitä, että käyn edelleen säännöllisesti terapiassa, vaikka pidempinä hyvinä jaksoina se ei aina tunnukaan niin välttämättömältä.
Silloin täytyy myös muistaa, ettei ne kurjat päivät ja alakulo loputtomiin kestä. Ja että vaikka kuinka tekisi mieli eristäytyä ulkomaailmasta, peruuttaa etukäteen sovitut menot ja sammuttaa puhelin, niin just silloin se kävelylenkki ystävän kanssa saattaa olla tärkeempi kuin jaksat kuvitellakaan.
Mun huono viikko loppui viimein sunnuntaina. Lenkkeilin Lukan kanssa keskellä lehmiä viliseviä peltoja, hain lähikahvilasta höyryävän chai laten, kävin ystävän luona hoitamassa yksinäisiä kasveja ja lähdin hetken mielijohteesta auringonlaskunmetsästykseen Suomenlinnaan. Tunsin taas olevani oma normaali itseni ja pystyväni hengittämään kunnolla.
Huonot päivät, toivottavasti ei nähdä vähään aikaan.
0
En edes tiedä olenko koskaan kommentoinut tänne aiemmin vaikka monta vuotta olen seurannut.. mutta voi että miten tunteita herättävä kirjoitus! Niin ihanan aitoa ja rehellistä. Arvostan tällaista niin paljon, Olet kyllä vahva ja kaunis nainen 🙂 itselläni ei kokemusta masennuksesta (vaikka löydänkin itseni joistakin virkkeistä – kaikillahan meillä on niitä huonompiakin hetkiä kai) mutta minua puhutteli juurikin tuo kuinka hyvin olet päässyt vaikeimmista hetkistä tähän tilanteeseen ja kuinka rohkeasti osaat puhua ”toipumisen” eri vaiheista, kuinka sairaus välillä nostaa päätään mutta sen takana on aina toivo ja elämän kantava voima <3
Se on kyllä upeata, että uskallat kirjottaa näistä huonoista päivistä ja masennuksesta, koska niin monet kärsii samoista asioista!! Ihana teksti <3
Kiitos tästä <3 Täällä erittäin paljon samoja fiiliksiä, mutta tämä antoi taas vähän valoa ja vertaistukea. Kyllä me tästä selvitään!
Kiitos tästä! <3 Välillä on tosi vaikea hyväksyä, että niitä huonoja päiviä voi tulla edelleen, vaikka menisi jo vähän paremmin. Ainakin mun pitäisi muistaa olla armollisempi itselle tässä(kin) asiassa. Ja niin kun sanoit, ei ne kurjat päivät onneksi kestä loputtomiin! 🙂 Ihanaa syksyä sulle Annika ja kiitos blogistasi!
Täällä painitaan samanlaisten tuntemusten kanssa, ja ihaillaan miten avoimesti uskallat kirjoittaa vaikeistakin asioista näin isolle lukijajoukolle. Toivottavasti et kohtaa pahoja päiviä taas hetkeen! Oon lukenut sun blogia aika alusta asti, mutta nyt oon päättänyt rohkaistua kommentoimaan enemmän! Tsemppiterkut Barcelonasta!
xx Jenna
http://www.jennaclaudiat.com
Onneks nytmenee taas jo paremmin ? Elämä on siitä tympetä, että välillä on just niitä hetkiä, päiviä ja joskus viikkojakin kun mikään ei vaan suju ja kaikki tuntuu inhalta. Ihana kun kirjoitat niin suoraan myös siitä kun ei mee hyvin! Ja onneks on näiden kurjien hetkien vastapainoks myös vaikka mitä ihanaa ?
<3
Oot niin ihanan avoin vaikeistakin asioista ja toimit mun mielestä niin hyvänä esimerkkinä muille! <3 Masennusta ei pitäis hävetä, sairaus se on siinä kuin esimerkiksi migreenikin. Itse enemmän ja vähemmän masentuneena tiedän hyvin mitä se on niin parempina kuin huonompinakin aikoina. Vaikutat todella ihanalta ihmiseltä, johon kenellä vaan olis onni tutustua, Tsemppiä paljon! <3
Tosi ihana asia että jaat näin avoimesti sun elämää, uskon että tää on monelle siunauksesi. Todella rohkeaa ja uskon että muut uskaltavat olla rohkeita sun perässä, kertoa läheisilleen ja ihmisille että heillä on masennusta tai muuta. Toivon todella että sun päivät vois olla täynnä valoa ja iloa!
Mullakin vähän vaikea viikko takana, tämä viikko alkanut vähän paremmin ja toivon että vielä paranee. 🙂
Kiitos siitä, että annat itsestäsi enemmän lukijoille, ja kanssaeläjille! Tälläiset rehelliset ja aidot postaukset muistuttavat ettei kenenkään elämä ole aina helppoa, vaikka se ulkopuolisen silmin siltä näyttääkin. Olen 36v. mimmi ja jo useamman vuoden blogia lukenut ja musta on ihanaa huomata miten sun kasvava itsevarmuus ilmenee juuri tälläisinä postauksina, ja miten ilmennät sitä että meidän kaikkien tulisi muistaa olla armollisia itseämme ja muita kohtaan ??
Ihana ihana Annika <3 kiitos et oot aitona täällä blogimaailman kulissikiillossa.