1 Pitkästä aikaa kaukana kaupungin vilinästä. Peilityynen järven äärellä ei voi muuta kuin mieli levätä 2 Ei löytynyt Tenhon pizzojen voittanutta edes Roomasta 3 Tona päivänä mulla oli niiin nätti olo! 4 Oranssinpunaiset neilikat on mun tän hetken lempikukkia 5 Kaatosateessa tehdyn lenkin ja sen jälkeisten päikkäreiden jälkeen Lukalla oli tollaiset painaumat otsassa ainakin kaksi seuraavaa päivää 😀 6 Koti valmistuu askel askeleelta! 7 Matkakortti vaihtui kaupunkifillariin. Noi on niin käteviä! 8 Harvoin shoppailen (varsinkaan alennusmyynneillä), mutta maanantaina satuin Zaran aleihin heti ekana päivänä ja tein vaikka mitä kivoja löytöjä 9 Just Vegen falafelit ja Club Mate puistossa – lounas 5/5.
1 Meidän juhannuskaverina oli tollainen energiaa täynnä oleva jättikokoinen vauva 2 Kuvasin Roomassa muutaman videopätkän, sillä aattelin koostavani niistä huvin vuoksi pitkästä aikaa videon blogiin, mutta totesin eilen, että mua ja Premiere Prota ei oo vaan luotu toimimaan yhdessä. Saa nähdä näkeekö se ikinä päivänvaloa 3 Vietettiin juhannus osa kaksi Lonnan saarella! Sain pitkästä aikaa mun parhaan ystävän viikonlopuksi kylään <3 4 Jätski päivässä pitää mut tyytyväisenä 5 Luka on aina onnensa kukkuloilla, kun lähdetään täältä kaupunkimaisemasta metsän keskelle – oli kyseessä sitten yksi ainoa lenkki tai vähän pidempi visiitti 6 Tää kuva <3 7 Ajattelin lukea seuraavaksi ton yöpöydällä oottelevan Khaled Hosseinin Kite Runnerin! 8 Vielä vikat kotikatufiilistelyt… 9 Meillä oli rentouttava juhannus, mutta Lukan mielestä se oli rankin viikonloppu aikoihin 😀 Iso metsätontti + juoksukaveri teki pikkukoirasta selvää.
1
Sydänsydänsydän sille että kehuit itteäsi! Jotenki niiiin kyllästyny siihen negatiiviseen minäkuvaan mikä suomalaisilla on, on jees kehua itteään ja todeta että oompas nätti tänään!
Täysin samaa mieltä!! On enemmän ku ok kaverin kehuessa sanoa vaik et mustakin mulla on tänää superkivat vaatteet!?
Tosi kiva postaus 🙂 Toivottavasti videokin näkisi päivänvalon, haha 😀
Mitkä alueet Helsingissä on sellaisia, joita suosittelisit Helsinkiin muuttavalle?
Oih, Kite Runner on yks parhaimpia kirjoja, mitä oon lukenut! Peukku sille
Ihanan positiiviset vibat tuli tästä!!! Sillon aikoinaan ku teit näitä viikoittain oli nää mun lempparipostauksia haha. Ihanaa kesää <3
Nämä sun puhelinkuvapostaukset on aina niin kivannäköisiä ja piristäviä! Keep it up! <3
Ihana postaus!! Ja mullekkin pisti silmään, että ihanaa kun uskallat kehua itseäsi :>
Kysymys: mistä tuo seinäkehikko, joka näkyy kuudennessa kuvassa, on? Ihan sairaan kiva!
Granitista 🙂
Ihana postaus!! Nää sun puhelinpostaukset on kyl kaikkein kivoimpia 🙂 Suosittelen harkitsemaan tarkkaan mitä seurustelukumppanista blogiin julkaisee