Mä. En. Kestä.
Viime viikkoina on tullut mietittyä vähän normaalia enemmän sitä, kuinka onnekas mä oonkaan, kun mulla on toi pikkutyyppi elämässäni. Se on hetken kuluttua jo kolme ja puoli vuotta vanha, mut edelleen ohikulkijat hämmästelee päivittiän lenkeillä, kun se ei muka ookkaan enää mikään pentu. Kaikkein eniten mä tykkään siitä, että vaikka se käyttäytyy edelleen silloin tällöin pentumaisesti ja on luonteeltaan varsinainen riiviö, niin karttuneen iän huomaa näin omistajan näkökulmasta harmaantuvien kuonohaituvien lisäksi siitä, että pääasiassa se on jo tosi fiksu ja rauhallinen. Kaikki arkipäiväiset jutut sujuu nykyään paljon sutjakkaammin ja esimerkiks uudet ihmiset – varsinkaan miehet – ei aiheuta enää kauhua ja raivokkaita sydämentykytyksiä. Ja jos lenkillä pääsee moikkaamaan muita lajitovereita, niin ilo on ylimmillään, mut pelkästään ohi kävelykin on ihan okei. Vaikka sen pienen elämän aikana on ehtinyt tapahtumaan paljon, niin siitäkin huolimatta siitä on kasvanut oikein kunnon koira.
Mehän harrastettiin sillon ennen Helsinkiin muuttoa agilityä ja Luka piti siitä melkein enemmän kuin lempiherkuistaan (ja se on jo paljon se), mut vaikka muuton jälkeen pitikin etsiä täältä joku jatkamiseen soveltuva paikka, niin se on vaan jotenkin kokonaan jäänyt. Nyt viimeaikoina oon kuitenkin alkanut taas haikailemaan sen perään ja musta ois ihanaa käydä vaikka edes kerran viikossa harrastamassa ihan kahdestaan, joten ehkä mun täytyy alkaa taas tutkailemaan ja etsimään Helsingistä vastaavia agilitymahdollisuuksia vähän aktiivisemmin.
Kuvat on viime syksyltä, mut samanlaiselta meininki näyttää onneksi vielä tänäkin päivänä! Kirjaimellisesti.
1
Täällä toinen agilityharrastaja! Aivan ihana laji , treenikaverikin tykkää ihan satasella. Tulee itsellekin hiki juostessa ja oppii hirmuisesti uutta 🙂 Millä tasolla ootte Lukan kanssa menossa (osaako kontaktit yms.)? Mielelläni lukisin jatkossakin teidän agilitykuulumisia, vaikka ymmärrän kyllä jollet halua aiheesta hirveästi kirjoitella. Ei täällä lukijakunnassa varmaan hirveästi ole lajin päälle ymmärtäviä :DD
Luka on kyllä niin suloinen tapaus!! On ne koirat vaan ihmisten parhaita kavereita, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin? Varsinkin nyt lähiaikoina oon yllättynyt uudelleen ja uudelleen siitä, kuinka hyvin koira aistii sun tunnetilat ja osaa tulla kainaloon rapsuteltavaksi ja pusuteltavaksi just oikealla hetkellä.
Mullakin on kleinspitzpoika, kohta 7v ja aina lenkeillä ohikulkijat luulee pennuksi 😀 mun koira on muuten myös ihan saman värinen kun Luka, välillä kun katson sun mystoryja niin ihan hämmennyn kun siellä on meidän hauvelin kaksoisolento 🙂
<3<3<3 ois niin kivaa saada lisää postauksia Lukasta. Varsinkin pentuaikojen muistelu, kehittyminen ym kiinnostaa! Oon koittanut jotain pentujuttuja etsiä täältä blogistakin mut ne taitaa olla suurin osa vuoden 2014 postauksia joita ei löydy 🙁
Hahah voin kuvitella kuinka moni on kiireellä klikannut postauksen auki otsikon perusteella, kun luulleet että kirjoitat uudesta miehestä:D Luka on kyllä ihana. Kiva katsoa sun snäppejä, joissa luka välillä riehuu ja välillä on niin hellyttävä halikaveri. Onko luka muuten kleini vai mitteli?:)
Käytätkö paljon sun addun gazelle kenkiä? Mitkä tennarit on sun lempparit tai mitkä haluisit ja missä värissä:>