Kuinka moni teistä on kuullut sanonnan tiistai on toivoa täynnä? No, tänään on kyllä tiistai, mutta meikäläisen tiistai ei kyllä tunnu olevan täynnä mitään muuta kuin väsymystä ja käytettyjä nenäliinoja. Kuume tuli selätettyä viikonloppuna (kiitos teidän flunssankarkotusvinkkien, vedin täällä kaksin käsin sinkkiä ja hunajaa inkivääriteellä maustettuna (kyllä, juurikin noin päin :-D)), mutta uupumus painaa vieläkin päälle. Kaikkein raskaiten se tuntuu huohottavan niskaan aina silloin, kun pitäisi avata koneelta Netflixin sijaan WordPressin tekstikenttä.
Tunnen juuri nyt olevani jotenkin juuttunut. Jumiutunut vanhoihin tuttuihin ja juttuihin, tylsään yksitoikkoisuuteen. En osaa selittää tota fiilistä sen tarkemmin, mutta se on aika epämukava. Eikä se sisällä kalvava tunne innosta todellakaan avaamaan blogia yhtään useammin kuin pakon edessä (niin, siis typerän omatunnon aiheuttaman pakon edessä).
Mut miksi muutos on vaikeaa, vaikka kuitenkin samalla tiedän, että se johtaa vaan ja ainoastaan parempaan? Se vaan tuntuu jotenkin hankalalta, eikä käy ihan käden käänteessä. Heti alkajaisiksi pitäisi keksiä, että miten sitä haluaa muuttua, mihin suuntaan ja miten edes toteuttaa muutos. Kaavoihin kangistuneena, tuttuun ja turvalliseen tottuneena se tuntuu vaivalloiselta. En tiedä vielä itsekkään miten ja milloin aijon sen toteuttaa, mutta se on varma, että jotain erilaista on vaan saatava.
Siihen asti mennään ja tehdään juuri silloin kuin huvittaa. Just nyt ei oikein huvita, mutta huomenna mieli saattaa olla aivan erilainen. Toivottavasti onkin!
Shirt & cardigan & coat Bik Bok // jeans American Eagle // bag Pull & Bear // beanie Brixton // boots Vagabond
Tiiän, että ymmärrätte. ?
0
Ihana asu Annika ja pärjäile! ?
Kiitos! 🙂
Vaikkakaan ei tässä nyt mitään niin traagista ole tapahtunut, että pitäisi kahta kauheammin yrittää pärjätä… Innostus, öö, kaikkeen tuntuu vaan olevan tällä hetkellä jossain ruohonjuuritasolla. Sellaista se elämä vaan välillä on <:
Joo mulla on ihan samanlaiset fiilikset. Tuntuu et koko ajan on uupunut ja väsynyt, eikä jaksa oikee enää tehdä mitään koulujuttuja. Nytkin koeviikko enkä oo ees kirjoja avannut, ja se lisää vaan uupumisen määrää. Ehkä kevään tullessa mielikin piristyy, sitä ootellessa. 😀
Toivotaan niin! 🙂 Tosin, ottaisin sen “kevätfiiliksen” mielelläni jo vähän aikaisemminkin kuin joskus sadan vuoden päästä huhtikuussa, haha.
Mäkin oon nukkunut nyt ihan hulluna kun sairastin, mutta silti oon jatkuvasti vaan väsynyt ja no, törkeen uupunut. En jaksa tehdä yhtään mitään ja mikään ei tunnu kiinnostavan. Kaamosmasennus meni jo, mikäköhän tää olisi?
Voi että, tiiän ton tunteen liian hyvin… Onneksi asiat kuitenkin järjestyy aina parhain päin!
Ihanaa loppuviikkoa! 🙂
No juurikin niin! 🙂
Samaa toivottelen sullekkin <:
Iha asu taas kerran 🙂 täälläkin on väsymystä jatkunu koko tammikuun jostain syystä! Ehkä se kevään mittaan lähtee kun alkaa aurinkokin näkymään 8)
Ihana** 😀
Tää tunne on inhottavan tuttu talvisaikaan! Tuntuu, että elämään kaipais jotain mutta ärsyttävää on se, ettei oikein tiedä mitä se jokin ois. Mulla tähän “vaivaan” on auttanu niiden pienten ja kivojen juttujen merkkaaminen vaikkapa kalenteriin, niin että ois aina jotain edes pientä kivaa odotettavana 🙂 tollasen pidemmän reissun jälkeen usein mullekin iskee kyseinen fiilis, aina se on kuitenkin jossain vaiheessa ohi mennyt. Kaikkea kivaa on ihan varmasti sullakin kulman takana 🙂
Kiitos vinkistä, täytyykin lähteä kalenterikaupoille ja ottaa se uudelleen käyttöön! 🙂 Helpottaa varmasti jo arkeakin, kun kaikki hommat näkee yhdessä paikassa t: huonomuistinen unohtelija. Kalenteriin raapustelu on kyllä muutenkin ihan törkeen kivaa hommaa!
Kaikkea mukavaa on tosiaan luvassa näin kevään tullen, täytyy muistaa se kurjina hetkinä!
pikaista paranemista 🙂 <3
Pahin on onneksi jo takana päin :p Enää inhottava nuha riesana!
Niin mielummin muuttunut kuin juuttunut.. Ihan samoja fiiliksiä tänään! Alkaa myös itse kukin varmaan kaipaamaan sitä möllykkää taivaalla.. Tekee niin paljon mielialalle!
No juurikin noin. Se juuttuminen käy vaan paljon helpommin kuin muuttuminen.
Ja todellakin, mäkin oon niin sääihminen henkeen ja vereen, että tällainen pitkäaikainen harmaus vaikuttaa mielialaan tosi paljon. Sais arska tulla moikkaamaan meitä mitä pikimmiten!
Niin tutulta kuulostaa, et taistele nuiden asioiden kans yksin! Itsellä elämä on menny jo muutaman vuoden samalla kaavalla ja kyllähä tää on alkanu ketuttamaan ihan kunnolla, muutosta kaipailen päivittäin mutta silti sen eteen ei jotenki osaa tehdä mitään kun ei ota selvää mitä uutta elämään kaipaa. Jotenki hassulta kuulostaa mutta noin se vaan menee. Tiedostan ainaki sen että uus paikkakunta tois elämään paljon ihanaa erilaisuutta mutta tässä vaiheessa elämän vaiheessa on vaan niin vaikea lähteä esim. pääkaupunkiseudulle ku koulut aivan kesken täällä Oulussa. Ärsyttävää kun joku tollanen asia sitoo sut yhteen paikkaan moneksi vuodeksi!
Noh, toivottavasti kummanki huominen näyttää edes vähän kivemmalta ja valosammalta 🙂 Ota pari päivää lomaa blogista ja keräile sillee voimia/innostusta, me kyllä jaksetaan odotella sua! Tsemppihali ??
Samaistun sun sanoihin kyllä niin paljon. Itekkin tiedän, että uus kaupunki tois elämään ihan sairaasti uutta ja sitä onkin tullut viimeaikoina mietittyä vakavasti, mut jotenkin noin ison muutoksen tekeminen pelottaa mua hulluna! Oon tosiaan niin tutun ja turvallisen ystävä, että tollanen kuulostaa melkein pelottavankin jännittävältä.
Eiköhän se kuitenkin niin mee, että meidän molempien huominen näyttää vähän valoisammalta. Kiitos sulle ihanasta kommentista! ??
Se sanonta kuuluu torstai on toivoa täynnä, eikä tiistai. Ehkä siis sen takia uupunut fiilis 😀 torstaina sitten jo vähän parempi mieli 😉
Haha, no nimenomaan. Torstaita ootellessa 😉
Täällä on menty aika samoilla fiiliksillä nyt puolisen vuotta. Asioita pitäis muuttaa mutta ei yhtään tiedä mihin suuntaan ja miten. Elän muutoskautta, opinnot loppusuoralla, työn hakua ja uuden asunnon metsästystä. Vaikka tän kaiken pitäis ehkä olla tosi ihanaa, mutta mua vaan stressaa. Jotenkin oon ihan jumissa ja se ei tosiaan oo kiva tunne.
Kiitos tästä blogista ja aidoista mietteistä joita jaat täällä meille lukijoille!
Kuule, sama homma täälläkin. Mäkin oon vaan niin jumissa elämäni kanssa ja se stressaa ihan hulluna. Muutoksia pitäis tehdä, mut suurempien asioiden muuttaminen tuntuu vaikeelta ja vähän jopa pelottavaltakin… Oon niin juurtunut tuttuun ja turvalliseen.
Hyvää jatkoa sulle, Jenna! 🙂
Siksi on huono fiilis kun vasta torstai on toivoa täynnä! Siiheksi helpottaa 🙂
Hahah, no niin sen on kyllä pakko mennä! 😉
Feel you. Täällä sama tilanne ja pahinta on kun nyt on kirjotukset eli mitään ei voi muuttaa. Elän tän hetkistä elämääni sitku-asenteella ja unelmoin kesästä, kirjotusten ja pääsykokeiden jälkeisestä ajasta. Kaikista mieluiten hyppäisin sinne jo nyt, jotta vois alottaa elämään “sitä oikeeta elämää” ja tehä muutosta tähän normaaliin. Pärjäile kaunokainen <3 kyllä ainakin mä ymmärrän 🙂
Mut hei, ne kirjoitukset on oikeesti ohi ihan pienen hetken kuluttua. Mieti sitä fiilistä sit kesällä rankan kevään jälkeen, kun oot selättänyt ylppärit sekä pääsykokeet ja voit nauttia kesästä – parhaimmassa tapauksessa – koulupaikka takataskussa! Kyllä maistuu kesä varmasti siinä vaiheessa hyvältä <: Tsemppiä kevääseen, toi kaikki on ohi ennenkuin huomaatkaan!
Kuulostaa niin tutulta. Itselläni on stressiä pääsykoeurakan vuoksi ja se heijastuu unen saantiin, mikä puolestaan vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Mieli on maassa ja kaikki asiat tavalla tai toisella ahdistavia. Pitää vaan yrittää löytää jotain positiivista ajateltavaa (ok, helpommin sanottu kuin tehty mutta anyway)! Paljon tsemppiä sinne 🙂
http://saarukka.blogspot.com/
Koita jaksaa pääsykoeurakan keskellä, eiköhän se uurastus myöhemmin palkita! 🙂
Toivotaan, että sun fiilis paranee 🙂 Toivottavasti löytäisit jonkun kivan alan, mitä alkaisit opiskelemaan tai muuta vastaavaa, se voisi tuoda elämään lisää mukavaa sisältöä 🙂
Toivotaan! 🙂
En tosin tiedä kaipaanko tähän härdelliin just nyt esimerkiksi opiskelun tuomaa lisää. Se tarkoittais ainakin sitä, että vaatemyyjän duunit sais jäädä tältä erää, koska aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen… Sitä ennen täytyis kuitenkin keksiä sekin, että mitäköhän hemmettiä sitä menis opiskelemaan.
Mulla on ihan samanlainen uupumuksen ja juuttumisen tunne.. Kumpa vaan keksis mistä se tulee:/ Mielessäni ois niin paljon asioista mutta en edes jaksa yrittää muotoilla sitä mitenkään järkeväksi kommentiksi. Kumpa sun kanssa vois jutella kasvotusten:D
Mä niin vihaan tätä tunnetta. Silti kuitenkin pelottaa tehdä jotain suurempia muutoksia elämään, kun oon niin pirun mukavuudenhaluinen tyyppi ja oon niin tottunut nykyisenlaiseen elämään. Blaa.
Ehkä tuleva kevät tuo uutta meille molemmille <: Jaksamista arkeen!
Helpottavaa kuulla, että jollain muullakin on tismalleen samanlaiset fiilikset ku mulla. Tuntuu, että jokainen päivä toistaa samaa kaavaa. Ensin töihin, siellä odottaa kotiinpääsyä, ja kotona taas masentelee jo seuraavaa työpäivää. Voi, kun voiskin vaan pistää pään tyynyyn, nukkua kevääseen asti, ja katsoa jos elämä tuntuisi silloin vähän valoisammalta. Tällä hetkellä kun tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä.
Tsemppiä jatkoon Annika, eiköhän se tästä. 🙂
Toivottelen kuule tsempit sullekkin, Emilia, eiköhän tää lähenevä kevät tuo meille molemmille jotain uutta kivaa elämään! 🙂
Ihania kuvia! Ja kuulostaa liiankin tutuilta ajatuksilta tällä hetkellä…
Kiitti! 🙂
Ja joo, niin näköjään aika monen muunkin mielestä… Valitettavasti. Mutta eiköhän se TORSTAI oo sitten viimeistään toivoa täynnä, vaikka tiistai ei niin kiva ollutkaan 😉
Voi annika, harmi kuulla että sulla on tällä hetkellä tommosia fiiliksiä! Mut kevät on aina sellasta piristävää aikaa, joten uskon et sullakin noi fiilikset helpottaa ja motivaatiota löytyy vaikka mihin kun kevättä kohti mennään 🙂 tsemppiä!
Niin se yleensä onkin ja siks tällainen tammikuumasis on mulle jotenkin ihan vierasta! 😀 Yleensä tällaiset fiilikset on ollut joskus pimeimmän ja sateisimman loka-marraskuun tienoilla, mutta toista on nyt. Sain vasta Thaimaassa ihan kunnolla aurinkoakin ja luulin sen voimalla jaksavan pitkälle kevääseen, mut eheiii.
No joo, parin päivän päästä se on jo helmikuu, sit maaliskuu ja sit onkin jo ihan kunnon kevät. Eiköhän se äkkiä tuu 🙂
Tääläkin on ollu kauheeta väsymystä jo melkeen kahen kuukauden ajan! Joulukuun ymmärsin sillä oli lukion päälle paljon töitä kaupassa, mutta nyt on jo tammikuu ja päivätkin pitenee mut jotenkin tuntuu että väsy painaa edelleen päälle.
Mutta toivotaan että se tästä paranee ja iloistuu kun saadaan tuota aurinkoakin vähän enemmän 😉
No sama homma! Luulin hakeneeni Thaikuista aurinkoenergiaa kevääseen, mutta nyt tuntuukin siltä, että toin sieltä mukanani vaan flunssan ja ylitsepääsemättömän väsymyksen. Päiväkin on jo tosiaan vaikka kuinka paljon pidempi, mutta mieli on silti yhtä synkkä kuin vuoden pimeimpänä päivänä 😀
Mutta niin, toivotaan todellakin niin <: Toivottavasti ei jouduta odottelemaan arskaa ihan kesään asti!
_Torstai_ on toivoa täynnä! 😉 Mutta hei, take your time ja go with the flow! Noi housut muuten näyttää älyttömän makeilta.
Hahah, ei hitto, no niimpä tietysti. Oon ennenkin kirjoittanut tänne jonkun sanonnan, joka oli sitten loppujen lopuksi vielä väärin. Jätän ne varmaan jatkossa suosiolla muille! 😀
Housut kiittää, ne onkin lempparit! Ei vaan mitkään kaikkein parhaimmat talvipöksyt.
Muista myös se kuinka paljon sun tekemistä arvostetaan nyt jo, vaikka susta saatta tuntua siltä että että nyt pitää muuttua niin ei ainakaan tarvii huolehtia siitä ettei lukijat olisi tyytyväisiä 🙂
Tsemppiä, toivottavasti valaistut pian 🙂
Niin varmasti! Liian usein tällaisina kaikkionhuonostiyyy-hetkinä se pääsee unohtumaan, vaikka niinhän se asia oikeesti on. Tällä hetkellä niskaan tuntuu vaan kaatuvan noin tsiljoona blogissa näkymätöntä asiaa, joten se vaikuttaa luonnollisesti tännekkin… Tai no, ainakin vähintään omaan turhautuneeseen fiilikseen, joka purkautuu lähinnä kirjoituslukkona. Blaah.
Eiköhän tää tästä! 🙂
Jos ei huvita kirjoittaa tänne blogiin, niin sitten et kirjoita! Kyllä me lukijat täällä pysytään ja ymmärretään tää tilanne 🙂
Voi, kun saat ton kuulostamaan niin ihanan yksinkertaiselta! 😀 Mulle itelle vaan tulee jostain päivän postaamattomuudestakin ihan sairaan huono omatunto. Tai jotenkin, kun oon tottunut postaamaan vähintään sen kerran päivässä, niin nykyään sitten tunnen olevani velvollinen samaan tahtiin tällaisinakin hetkinä, kun mielessä on ihan liikaa muita juttuja. Vaikka tavallaan samalla tiedän, että parin päivän hiljaisuus on ihan ok, niin otan siitä kumminkin stressiä…
Noi farkut sopii sulle hyvin!:-)
Kiitos, niin mustakin! 🙂 Sopivan rennot olematta kuitenkaan liian isot. Harvoin tulee vaan näin talvisin käytettyä, sillä noi on lahkeet käärittynä vähän vajaamittaiset ja niiden kanssa on vähän vaikeaa löytää sopivia talvikenkiä.
Se on ensiaskel muutokseen, että tiedostaa sellaista kaipaavansa 😉 siitä se lähtee! 🙂
Joo, ton oon kuullut ennenkin! 🙂 Enää vaan se itse muutos sitten tehtävänä, hah.
Täytyykö kokoajan muuttaa jotakin tai järjestää tapahtumaa? Olit juuri ulkomailla rentoutumassa! Asiat ovat sinulla hyvin. Katto pään päällä ja kaksi työtä. Ehkä olet myös terve ja sinulla on rakastava perhe ympärillä. Toisinaan elämässä on hetkiä kun mikään ei huvita tai jaksa kiinnostaa, mutta se menee ohi aikanaan. Ole kiitollinen.
Kiitos hyvää tarkoittavasta kommentistasi, mutta haluaisin kuitenkin muistuttaa, että jos mulla on oikeassa elämässä joku huonosti, niin en mä siitä tänne kirjoita. Ulkomaanmatkoista ja kevyistä arkipäiväisistä kuulumisista kyllä, mutta siihen se jääkin. Siksi tän tyyliset kommentit on mielestäni vähän turhia.. 🙂
Ei sillä, olen kyllä hyvin kiitollinen juurikin noista sun mainitsemista asioista! Halusin vaan sanoa, että kaikki surut ja huolet ei aina välttämättä näy päälle päin.
Ihana asu. Sun asukuvat on aina niin kivoja ja huolella otettuja.
Tsemppiä sinne! 🙂
Kiitos paljon! 🙂 Nekin tuntuu tällä hetkellä omasta mielestä ihan törkeen surkeilta, enkä oo viihtynyt viime viikkoina kameran edessä sitten ollenkaan. Nääkin kuvat otettiin melkein “pakon edessä”. Mutta kiva, että siellä ollaan kuitenkin toista mieltä!
Mulla on kans samat! Kirjotukset pukkaa päälle ja tulevaisuus ahistaa kun tietää mitä haluaa opiskella mutta ei missä tai millon. Pitäiskö välivuoden? Hakisko aupairiks entä töihi ihan uuteen kaupunkiin? Tosi hankala miettiä isoja muutoksia saati sit ratkasuja niihi ku oon kans tosi juuttunu siihe tuttuun ja turvalliseen. Voi vitsit!! Mut tosi paljo tsemppiä sulle, kyllä se kasvava valon määrä varmasti auttaa ratkasuissakin! Aurinkoista kevättä!
Muistan niin ton tunteen, mutta sen voin sanoa, että ne kirjotukset on ohi ennenkuin huomaatkaan! 🙂 Ja sen jälkeen huomaat, että ei ne ollutkaan niin iso juttu kuin etukäteen pelkäsit. Tiiät sentään kuitenkin jo mitä haluat opiskella, se on aika hyvä homma! Toivottavasti säkin saat suunnitelmasi selkiämään mahdollisimman pian.
Aurinkoista ylppärikevättä sullekkin! <:
se on torstai on toivoa täynnä eikä tiistai :—D
Niin tuossa muutama muukin ehti jo kommentoimaan 🙂
Moikka! Mullakin tuntuu joskus olevan tuollainen fiilis mutta melko nopeaan se katoaa:) ootko miettinyt että esim jumpissa tai salilla käynti voisi piristää ja hieman muuttaa jokapäiväistä elämää? Jokin pieni aktiviteetti jossa voi pystyä parantamaan itseään entisestään ja joka on mukavaa, muistelin vaan että joskus kävit ainakin ryhmäliikuntatunneilla, joten ehkä into saattais olla palannut 🙂 ei sen puoleen ettei sun elämä jo nyt kuulostais tarpeeks meneväiselle koiran sekä kahden työn plus muun elämän kannalta:D
No äh, en oo kyllä jotenkin nyt kaivannut tota salillakäyntiä ollenkaan, vaikka varmaan pitäisi… Se varmaan tois vähän lisää sellaista lisäjaksamista arkeen. Tuntuu vaan, että tänhetkisessä elämässä on niin paljon meneillään, että välillä on hankalaa pitää kaikki “langat” onnistuneesti käsissä! Just se onkin nyt viimeaikoina varmaan stressannut, kun aika ei tunnu riittävän kaikelle ja kokoajan on hulluna hommmaa. Sairastaessa sai (tai no, “sai”) tietty kerrankin rauhoittua ihan ajan kanssa, mutta siitä jäi vaan huono omatunto, kun tehtävät hommat kasaantui ja nyt niitä on sitten kahta kauheemmin. Ihan kun niitä ei ois ollut reissusta tullessa muutenkin paljon…
No mutta, ei auta kuin koittaa sinnitellä mukana. Syksymmällä valittelin, kun elämässä ei tuntunut olevan sisältöä laisinkaan ja nyt sitä on sitten ihan liiaksikin 😀 Oppisinkohan joskus olemaan tyytyväinen?
Niin tuttu tunne mullakin! Tällä hetkellä vielä kirjotukset painaa päälle ja motivaatio lukemiseen on täys nolla. Ahistusta aiheuttaa lisäksi vielä tuleva haku enkä yhtään tiedä minne hakea ja mikä on se “mun juttu”. Jotenkin tuntuu että on ihan hukassa ja pitäs niin sanotusti löytää itsensä. Eli siis ihan samassa uupumuksessa täälläkin ollaan!
Paljon tsemppiä sulle! 🙂
Tsemppiä kirjoituksiin, ei niistä kannata oikeesti turhia stressailla! 🙂 Eikä mitään hätää, vaikka et vielä heti keksiskään sitä sun juttua – ei sulla oo mikään kiire. Mullakin on jo toinen välivuosi käynnissä ja just nyt näyttää siltä, että kolmaskin voisi olla melkeimpä mahdollinen. En ois ikinä lukioon mennessäni uskonut pitäväni edes yhtä välivuotta, mutta tässä sitä nyt vaan ollaan.
Voi, ihan kuin mun suusta. Mulla tulee myös aika ajoin täysin samat fiilikset, jotain muutosta kaipaan arjen keskelle. Oli se sitten työ, koulu tai mikä vaan, ei aina jaksa inspiroida. Ja mun mielestä se on täysin sallittua myös “nurista” siitä.
Mut tekee iloiseksi ne “muutokset”, oli ne sitten vaikka aivan pikkuriikkisiä, niistä saa aivan uudenlaista puhtia elämään 🙂
… Ja mitä tohon väsymykseen tulee, oon senkin suhteen samassa veneessä. Vaikka nukkuisin kuinka, niin on veto pois.
Kyllä se siitä, koht on kesä 😀
Koht, koht… Enää vajaat puoli vuotta! 😀 Kuulostaapa kertakaikkiaan inhottavalta. No jos ees keväästä tulisi ihanan lämmin ja aurinkoinen?
Täälä kans yks joka painii uupumuksen ja väsymyksen kanssa! Mikään ei erityisemmin kiinnosta ja mitään ei jaksa tehdä hyvällä mielellä ainakaan. Koulusta aiheutuvaa stressiä ja heijastuu koko elämään. Tule kevät jo pliiiis, sillon jotenki aina on myös hyvä fiilis <3
Terkuin yksi pitkäaikainen lukija joka kommentoi aivan liian harvoin. Tsemppiä!! 🙂
Meitä taitaakin olla aika monta samojen fiilisten kanssa painijaa. Eiköhän se kevät kuitenkin tuo meille kaikille jotain kivaa, vähintäänkin aurinkoa ja hyvää mieltä!
Kiva, kun vaivauduit kuitenkin edes nyt kommentoimaan, E! 🙂
Puit just sanoiks asiat mitä itekki kelasin pari kuukautta sitten jatkuvasti. Tsemii sinne, tee miten hyvält tuntuu ja kyllä se siitä.
Mulla on tällä hetkellä tosi samanlaiset fiilikset. Vaikka kaikki onkin oikeestaan ihan hyvin, tuntuu siltä että haluaisin muuttaa kaiken ja oon jotenkin täysin kyllästynyt tämän hetkiseen elämäntilanteeseen. Turhauttavinta on että vaikka tuntuu että jokin on pielessä, en oikeen osaa sanoa mikä ja miten asiaa voisin muuttaa. Olin viime viikolla lomalla kaveriporukalla ja se vähän paransi mieltä. Luulen että sunkin mieli muuttuu kun tervehdyt kunnolla ja pääset ihmisten ilmoille. 🙂
Ihana Annika ku kerrot näin avoimesti täälä blogissa jos ei vaan yksinkertasesti inspaa postata. Me todellakin ymmärretään ja se on sulle kyllä ihan sallittuakin, nimittäin ei voi ku ihailla sun ripeää postaustahtia. Matkapostauksille peukut muuten! Mut ihan hyvällä omalla tunnolla pidät vaan hetken lomaa, ei me mihinkää täältä hävitä!
Kevät ja kesä on ihan nurkan takana, mut osattaispa nauttia jokaisesta päivästä, eikä aina vaan odottaa jotain tulevaa. Sehän on ihan turhaa, menee elämää haaskioon haha! Osta piristäviä tulppaaneja pöytään, tee jotain erikoisempaa safkaa, aamusta heti hyvää musaa päälle.
Usein se on nii et jo huomenna on parempi päivä 🙂
Joo samanlaiset fiilikset on täälläkin…, hirveästi haluaisin muutosta ja jatkuvasti mietin että mitä se voisi olla. Todella inhottavia nämä ajatukset, kun tuntuu että junnaa paikallaan. En edes tiedä mistä nää ajatukset mulle on tullut. Oonhan just sykyllä muuttanut korkeekouluopiskelujen perässä uudelle paikkakunnalle ja alottanut tosiaan sen uuden koulun. Luulis että elämässä ois kaikki nyt hyvin ja muutoksen tuulet puhaltais! Mutta minkäs sitä ajatuksilleen mahtaa. En todellkaan oo tyytyväinen tän hetkiseen elämääni:-/ Keksispä vielä joskus sen että miksi en ole tyytyväinen!
Pitäisi varmaan just miettiä niitä asioita mikä tekee iloiseksi ja tehdä sitten niitä, eikä heti ala suunittelemaan mitään isoja muutoksia elämässä. Itselläni tuntuu vaan kaikki positiiviset jutut olevan pk-seudulla missä sen kivat 20-vuotta elin ennen muuttoa tänne:-D Täällä vaan lamaantuu ja juuttuu siihen valitukseen koulukavereiden kanssa:-D
Tää tammikuu on tuntunu kyllä itellekki ikuisuudelta! Tuntuu et kokoaika meinaa kirjottaa päivämääräks jos jonku 28.3 tjt, mut ei ku edelleen se tammikuu. Ehkä sitä kans oottaa kevään tuloo vaikkei sielläkään mitään erikoista oo tapahtumassa 🙂
Ehkä sullakin painaa se sama masennus kun itellä aina matkojen jälkeen – “tätä reissua ootettiin nii kauan ja nyt se on ohi, eikä nyt oo mitään erikoista tiedossa.” Se on tylsä tunne, mutta onneks yleensä elämässä tulee kaikkii kivoi ylläreitä eteen 🙂
Tsemppiä kevään ootteluun, eiköhän se jotain hauskaa tuo tullessaan! 🙂
Hei, pakko kommentoida 🙂 Itelläni ainakin nousee tollasia ajatuksia siksi, jos tuntuu, että se seuraava “päämäärä” puuttuu. Kannattaa vaan rohkeasti hakeutua vaikkapa kouluun. En tarkoita, että se olisi mikään välttämättömyys, mutta ainakin se lisäisi esim. työllistymismahiksia tulevaisuudessa. Ja vaikka ala ei tuntuisikaan täysin oikealta, on kaikesta opiskelusta hyötyä. Itseäni ainakin helpottaa, kun on pieniä tai isoja päämääriä, oli ne sitten tutkinto tai vaikka ulkomaanmatkaan säästäminen ja sen suunnittelu 🙂 Joskus pitää vaan uskaltaa repäistä, kaikesta “uudesta ja pelottavasta” tulee kutenkin rutiinia ja peruskauraa ajan myötä! Hauskaa päivää<3
Äh, toi tunne on kyllä niin tuttu!! Oon tässä
jo ainakin yli vuoden vaan jumittanut mun elämässä, päivä toisensa jälkeen menee samaa kaavaa.. Mutta sit ei kuitenkaan keksi millään, miten sitä omaa arkea vois muuttaa jotenkin mielenkiintoisemmaksi.
Nyt mulla saattais olla mahdollisuus ns. hypätä tuntemattomaan ja tehdä jotain ihan uutta ja hullua, mutta sitten en todellakaan tiedä uskaltaako 😀 hah, onpa olevinaan vaikeeta.
Mikä on sun lemppari ripsari? Mitä suosittelisit 🙂
mullakin oli maanantaista tiistaihin sama fiilis, ei jaksanut mitään ja oli ihan semmonen olo et mikään ei kiinnosta ja tuntuu et tää sama kaava toistaa itteään. no onneks näin kaveria eilen, tänään sitten päätin aamusta että lähen samaan aikaan kamppiin kävelemään ku poikkis lähtee töihin, niin mä sitten tein ja voi että kun mieli virkisty!!
oli tosi terapiallista vain kävellä kampissa katsellen vaatteiden värejä ja sen semmoista. nyt kun tuli illasta takasin kotia, niin on hiukan virkeempi olo, eikä enää sitä samaa epätoivoa 🙂
Täällä niin samoja fiiliksiä sun ja muiden kommentoijien kanssa! Joku ihme uupumus vaivaa, vaikka on mielessä paljon tehtäviä asioita/inspistä niin tuntuu et mitään ei saa aikaseks eikä oikein sit osaa nauttia mistään mitä saa tehtyä. Odotin muuttoa uuteen kotiin ja aattelin että sitten elämä maittaa mutta vieläkin sama tyhjä olo vaivaa. Ehkä mullaki se että vihdoin oon saamassa koulun pakettiin eikä tulevaisuuden suunnitelmista mitään hajua, sellanen päämäärättömyys vaivaa. Jospa kevään läheneminen piristäis! 🙂 tsemppiä sinne ja kiitos tosi kivasta blogista! 🙂 oot superkaunis Annika!
http://www.aftenposten.no/webtv/serier-og-programmer/sweatshopenglish/SWEATSHOP-ep-5—What-kind-of-life-is-this-7800875.html?paging=§ion=webtv_serierogprogrammer_sweatshop_sweatshopenglish
Olet ehkä jo nähnytkin tämän dokkarin, jossa myös seuraamasi bloggaaja Annijor esiintyy. Tämä voisi kiinnostaa sinua ja myöskin monia nuoria lukijoitasi! 🙂
Pakko tulla kanssa kommentoimaan, sillä muistan joskus kanssa painineeni saman tyyppisen ongelman kanssa kun koulu oli ohi kotipaikkakunnallani, joka on siis hyvin pieni. Päätin silloin ottaa ison askeleen ja muutin Tampereelle poikaystäväni luokse, vaikka se olikin todella pelottavaa jättää kaikki tuttu ja lähteä uuteen kaupunkiin ilman töitä tai muita ystäviä kun poikaystäväni. Okei muutosta on jo kulunut yli viisi vuotta mutta koen edelleen että se oli elämäni parhaita päätöksiä ja avasi älyttömästi uusia mahdollisuuksia.
Eli joskus muutos on hyväksi vaikka pelottaisikin 🙂 Tietenkin kannattaa ensin selvittää minkä tyyppistä muutosta kaipaisi. Kyllä kaikki järjestyy ja eihän sitä tarvitse heti tehdä mitään suuria muutoksia. Voihan sitä edetä askel kerrallaan 🙂 Toivottavasti saat ajatukset kasaan ja kevät tuo piristystä 🙂
Äh, tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin minkä tekstissä kuvailit. Mulla on vaihtelevasti puolen vuoden verran ollut tuollainen fiilis. Vietän välivuotta ja sen tarkoituksena oli päästä matkustamaan mahdollisimman paljon. Olo hävisi aina reissun lähestyessä, eikä sitä reissussa ollut ollenkaan, mutta kotiin kun palattiin halusin lyödä taas lukkoon uuden lähtöpäivän. Se sama arki, rutiinit ja jutut oli aina täällä ja vaikka hetken sekin on mukavaa, aina kaipasin jotain uutta. Se sama arki itselläni oli kai hieman kaavoihin kangistunutta ja uuvuttavaa, koska se ei innostanut. Nyt sitten selätin tuon olon lähtemällä töistä ja muuttamalla hetkeksi ulkomaille. Katsotaan miten Australiassa arki lähtee rullaamaan 🙂
Upea asu!!!
Ei liity aiheeseen, mutta pakko kysyä et millä sovelluksella teet nuo sin instagramin reunat? 😀 katoin et ne on nykyään tollaset kivat tasaiset 🙂
Moikka
Näin ensialkuun sanon ettei tää ole syylistävä tai ilkeäksi tekstiksi tarkoitettu sinua kohtaan! 🙂
Oon lukenu sun blogia siitä asti ku alotit julkisesti kirjoittamisen. Pidin sinusta kovasti ja odotin aina koska sinulta tulee uusi päivitys. Ja yhtäkkiä varoittamatta minuun iski järkyttävä kateus, viha ja suoraansanottuna oksetti lukea sun blogia. Kaikki johtu siitä että mun pään sisällä SINÄ olit se ihminen jolta mun täytyisi näyttää, olla samanlainen ja pukeutua samoihin vaatteisiin ym. Tää menin niin pahaksi että en enää poistunut kotoa kavereille, mikään ei oikein kiinnostanut ja laihduin koska ei kiinnostanut syödä. Lopulta kavereilla meni sukset ristiin minun kanssa ja rupesin viiltelemään, mut passitettiin psykolle mutta ja sitten tapahtu ihme.
Sä lopetit blogis. Multa putos pohja maailmalta jossa oli eläny. Mitä helvettiä mun pitäisi nyt tehdä? Mun ihailema nainen on “poissa”. Samalla kun itkin sinun bloggaamattomuuttasi, olin myös helvetin ilonen. Pääsin lopulta kiipeämään sieltä pohjamudista pois ja aloin tekemään elämästäni sellaista kuin halusin. Kun aloitit bloggaamisen uudestaan, en tuntenut enää noita aikasempia tunteita, ihailin vain sinua. Olin itsekkin tervehdtynyt vihdoin 🙂
Ja tällä hetkellä kuuluu erittäin hyvää. Pidän tarkoituksella 1-4vk taukoja blogistasi ja sitten kurjalla säällä pyhitän aikaa lukemalla uudet postaukset 😀 Tajusin onneksi että olen kaunis minäkin, ei mun tarvii olla niinku sinä. Voin pukeutua samalla tavalla kuin sinä ja se ei satuta ketään(onneksi löysin oman tyylini ennenkuin menin vararikkoon…) Olen hyvä kirjoittamaan ja kielipääni(5 kieltä…) pääsen yliopistoon ulkomaille, vihdoin joku unelmani toteutuu, minulla on rakastava mies ja olen hankkimassa koiran tai kissan kesällä 🙂
Kaikkea hyvää sulle ihana kaunis Annika! Ja pidä rima korkeella vaikka anonyymit oliski vittumaisia suo kohtaan, ne vaan tietää että sä olet helvetin hyvä siinä mitä sä tee!
Moikka Annika!
Olipa helpottavaa (kauhee sanoo näin..) lukea sun postaus ja näitä kommentteja ja tajuta etten oo yksin tän fiiliksen kanssa. Oon yleensä tosi positiivinen, ilonen ja onnellinen tyyppi, mut tänä talvena on ahdistanu tosi moni asia ja tulevaisuus huolettaa, plus et mun perhepiirissä on tullu isompia kriisejä ikinä.. Oon siis ollu jotenki tosi stressaantunu, ahdistunu ja huolissani vähä kaikesta.
Vietän kanssa välivuotta enkä tiedä mihi mennä opiskelemaan ja kevät lähestyy uhkaavasti, jote seki on yks ahdistuksen aihe. En ois ikinä lukiossa uskonu tällästä et ensimmäinen (saati toinen) välivuos olis mulle oikee vaihtoehto.
Huh mut sekavasta avautumisesta itse aiheeseen tän kaiken keskelle kaipaisin jotai muutosta kuitenkin, et pääsisin pois näistä ympyröistä mut toisaalta mulla on täällä kaikki joten muutos pelottaa ja pelkäämpä pahoin et tänne mä jään kun en uskalla repästä.
Tsemppiä Annika sulle ja kevättä kohti saadaan valoa, iloa ja intoa elämään! 🙂
Tiedän kyllä tunteen! Omaa väsymystä pahentaa vielä kenkkuileva kilpirauhanen, joten väsymystä ja uupumusta on triplasti liikaa 🙁 Onneks nyt alkaa näkymään valoa tunnelin päässä, ehkä se alkaa olemaan toi aurinko ja vitamiinien popsiminen ja yleisesti rennosti ottaminen.. Kyllä tää tästä, tsemppiä<3