title image

Heartbeats Detox: taustaa ja alkutunnelmia

 

 

 

Viimeviikkoisella illallisella yhtenä puheenaiheistamme oli mielenkiintoinen detox-kuuri, josta puhuttiin pitkät pätkät ja josta kiinnostuin heti sillä istumalla. Päätin tarttua samantien tuumasta toimeen ja haastaa itseni mukaan, sillä viimeaikoina mua on vaivannut (vuodenajastakin varmasti johtuva) väsähtänyt, tahmeahko olo ja tää on nyt vähän kuin mun kropan syyssiivous. Sellainen potku pyllylle, jonka tarvitsin aloittaakseni matkan paremman olon saavuttamiseksi. Kyseessä on siis viiden päivän pituinen Heartbeats Detox -puhdistuskuuri, jonka aikana syödään erityisen värikkäästi, puhtaasti ja maltillisesti. En oo koskaan kokeillut esimerkiksi mehupaastoja, mutta itseni tuntien uskaltaisin veikata, että tällainen oikeaa ruokaa sisältävä vaihtoehto sopii mulle paljon paremmin.

 

Mun syömistottumuksista sen verran, että oon aika kaikkiruokainen – etenkin siitä näkökulmasta, että harvemmin kiellän itseltäni yhtään mitään, vaan syön (lähes) aina juuri sitä mitä mieli tekee. Yleensä syön suht perusterveellisesti, mutta usein on myös niitä päiviä, kun kanan, riisin ja vihannesten tai salaattikulhojen sijaan tehdäänkin rasvaisempaa pastaa, käydään sushitreffeillä tai päätetään pyöräyttää pizzat illalliseksi. Mun ruokavalio koostuu siis enimmäkseen tavallisesta kotiruuasta, mutta paljon poikkeuksiakin on. Viime aikoina ruokailurytmini on luisunut myös osittain tarkoituksella siihen suuntaan, että “paastotaan” aamupäivä (pätkäpaaston tapaan – ootteko muuten lukeneet siitä?) ja saatetaan syödä päivän ensimmäiset suupalat vasta kello 13-14 maissa, illallinen syödään taas yleensä kello 20 aikoihin.

 

Tulevat päivät syödään kuitenkin vähän tiukemman kurin alaisena ja postauksen kuvissa näkyykin mun viiden päivän ruuat lähes kokonaisuudessaan. Avokadoa, pinaattia, punakaalia, Granny Smith-omppuja, porkkanaa, sitruunaa, inkivääriä, kaurahiutaleita, basilikaa, mausteita… Näiden lisäksi listallani on vielä punajuurta, pakastemarjoja ja -mangoa, chia-siemeniä, kvinoaa, itse tehtyä hummusta sekä salaatinkastiketta ja cashew-pähkinöitä. Vaikka hedelmiä ja vihanneksia yleensä paljon ostankin, niin kauppakassieni sisältö ei oo kyllä hetkeen ollut yhtä värikäs kuin tätä satsia ostaessa.

 

 

 

 

 

Eilen oli mun ensimmäinen päivä viidestä ja se sujui ilman sen kummempia ongelmia. Heräsin ennen kahdeksaa, jonka jälkeen join vajaa puoli litraa sitruunavettä. Nälkä iski vasta puolen päivän aikoihin, jolloin keitin itselleni aamupalapuuron ja kahden maissa söin sekä välipalaompun että lounasvihersmoothien. “Pahin” hetki oli iltapäivällä neljän aikoihin, kun päivän ruuista syömättä oli enää vihannestikut ja hummus sekä illallissalaatti, enkä viitsinyt vetää kumpaakaan niin aikaisin, sillä päivää oli vielä paljon jäljellä. Siispä keitin vihreää teetä pahimpaan nälkään ennen kun söin välipalan kuuden maissa ja selvisin ilman sen suurempia vaikeuksia puoli yhdeksään, jolloin tein itselleni salaatin. Eilinen oli siis iisi, mutta toinen ja kolmas päivä detoxilla on kuulemma yleensä kaikkein vaikeimpia, joten vähän jännityksellä odotan, että mitä nää päivät tuokaan tullessaan.

 

Pahimmalta tähän mennessä on tuntunut (ja tulee varmasti jatkossakin tuntumaan) kaikki ne yhtäkkiset himotukset, jotka ilmestyy pääkoppaan, kun itseltä kieltää kaiken. Mä oon just niitä tyyppejä, jotka ei syö karkkia kuin kerran vuodessa, mutta auta armias jos laittaisin itseni karkkilakkoon, niin silloin mun päässä ei satavarmasti liikkuisi mitään muuta kuin ne karkit. Tähän mennessä oon ehtinyt himoitsemaan meidän suosikkiarkiruokaa, eli sitruunalla sekä piripirillä maustettua kanaa, hyvää pastaa, Big Mac-ateriaa ja jopa pelkkää riisiä. Mä rakastan hiilareita ja nyt kun niitä (tai mitään muutakaan erityisen kaloripitoista) ei saa oikeestaan vetää, niin vielä syömisenkin jälkeen saattaa olla sellainen fiilis, että vaikka nälkä onkin poissa, niin kroppa huutaa jotain lisää.

 

Tavoitteena on, että detoxin päättyessä mulla ois kokonaisvaltaisesti vähän parempi olo, turvotus ois vähentynyt (kenties jopa poistunut kokonaan?) ja ehkä jopa tekis mieli jatkaa vähän samantyylisellä linjalla. Viiden päivän tiukka kuri on myös mun pääkopalle erityisen hyvää treeniä, sillä mun itsekuri on suurinpiirtein pikkulapsen tasolla – esimerkkinä kerrottakoon sen, että ensimmäisen päivän iltapäivänä nälän iskiessä oisin jopa harkinnut heittäväni pyyhkeen kehään, ellen ois kertonut detox-kokeilustani kellekkään… Mutta tän aloittaessani päätin, että nyt mä kyllä hitto vie vedän koko homman kunnialla loppuun asti ja niin mä myös teen. Viisi päivää on tosi lyhyt aika, eikä nyt oo edes kyse mistään oikeasta paastosta, vaan lähinnä mielen lujuudesta.

 

Lopullisen tuomion tulevista päivistä kirjoitan ensi viikolla kuurin loppuessa. Hyvillä fiiliksillä eteenpäin!

 

 

 

Erilainen keskiviikko

 

 

Ruudun tällä puolella on käynnissä poikkeuksellisen virkeä ja energiantäyteinen aamupäivä. Entäs siellä?

 

Mä sain vihdoin sen kirkasvalolampun hankittua ja vaikka kyse onkin vielä lumevaikutuksesta (luin netistä, että se alkaa vaikuttamaan kaamosmasennukseen noin viikon käytön jälkeen), niin uskallan jo nyt sanoa, että hitto vie, se oli kyllä hyvä ostos! Sen avulla silmät avautuu aamulla noin 99% nopeammin kuin tavallisesti ja nytkin tässä keittiönpöydän ääressä kirjoitellessakin pidän sitä tossa vieressä – tuntuu kuin koko mun pään sisältö ois valaistunut, kun haukottelu ja päiväunien kaipuu ei keskeytä ajatuksia täällä muuten hämärässä kodissa jatkuvasti. Jännää, miten mieltä voikin saada huijattua. Kävin myös ostamassa kaapit täyteen B- & D-vitamiineja sekä rautatabletteja, sillä mulla on ollut viime viikkoina yllättävän paljon niitä surullisen kuuluisia huonoja päiviä ja yritän nyt tehdä kaikkeni niiden minimoimiseksi huolehtimalla tällaisista asioista, joihin voin itse helposti vaikuttaa.

 

Just nyt oon ton kirkasvalolampun ansiosta ääriäni myöten täynnä virtaa. Oon tottunut viime aikoina niin energiavajaaseen ja voimattomaan fiilikseen, että nää normaalia lähentelevät energiatasot tuntuu sangen kummallisilta. Tulee jopa sellanen fiilis, että “tältäkö sen oikeesti kuuluisi tuntua?”.  Täytyy silti yrittää malttaa rajoittaa ton käyttöä sopiviin määriin, jotten pian kärsi migreenistä tai menetä vuorokausirytmiäni liiallisen valomäärän vuoksi. Jos nyt kuitenkin vielä hetki…

 

Mainitsin aikaisemmin detox-kuurista, joka mun piti aloittaa heti tän viikon maanantaina, mutta jonka siirsin lopulta huomenna alkavaksi, sillä muistin, että mennään tänään myöhäiselle lounaalle maistelemaan Sushibar + Winen uutta menua, enkä ois millään halunnut jättää sitä välistä ruuan tarkkailun vuoksi :-D Tänään käyn kuitenkin ostamassa ruoka-ainekset sitä varten ja kirjoittelen siitä joko huomenna tai perjantaina tarkemmin! Vielä toistaiseksi mun ajatukset on siinä mitä kaikkea ihanaa saan tänään syödä, mutta huomenna samoihin aikoihin koko homma on varmasti kääntynyt päälaelleen…

 

 

 

Mun on muuten pitänyt kysyä, että mitä just sä haluaisit lukea täältä loppuvuoden aikana? Millaisesta sisällöstä oot tykännyt aiemmin ja mikä kiinnostaa sua eniten? Mä en oo sen suhteen tällä hetkellä kovinkaan hyvin kartalla, sillä mun mielestä kivat postaukset harvoin aiheuttaa mitään reaktiota, kun taas ihan toisen ääripään, yllättävät ja ennalta-arvaamattomat, postaukset on tosi tykättyjä. Siispä arvostaisin kovasti, jos teillä ois tähän jokunen sana sanottavana! Mun luonnoksista löytyy muutama postauksenalku, jossa esimerkiksi sivuan masennusta muutamalta eri kantilta ja myös reseptejä toivoisin itseltäni lisää, mutta lisäideat on aina lämpimästi tervetulleita. <3

 

 

A trip down memory lane

 

Blogeissa on pyörinyt viime aikoina postauksia, joissa vertaillaan vanhempia Instagram -kuvia viimeaikaisiin ja niiden innoittamana mäkin sukelsin kuvahistoriani syövereihin, jota selailin ihan ihkaensimmäiseen kuvaan saakka. Vuosi oli silloin 2012, Instagramin omat filtterit kovassa huudossa, postauksen arvoiseksi koin mm. kuvat joulukinkkupaketista ja kesti vähän aikaa ennen kuin tajusin, että #kuvatekstit #voi #kirjoittaa #muutenkin #kuin #näin. Tässä parhaita paloja ekojen vuosien varrelta!

 

 

 

Yksi ensimmäisistä julkisista Instagram-kuvista vuonna 2012 (sitä aiemmin käytin sovellusta yksityisesti kuvanmuokkaustarkoituksessa. Hahah.). Sittemmin oon ikävöinyt tuota sen aikaista kauniisti kihartuvaa tukkaa ja oppinut, ettei kaikkea sanottavaa tarvitse kirjoittaa #hashtagein. // Wau, mikä häikäisevä kuvanlaatu! Kiivettiin salaa suljettuun mäkihyppytorniin ja siitä oli tietenkin pakko tuutata kuva someen. Älkää ottako mallia.

 

 

 

Höpö höpö, et ois kuitenkaan istunut mielummin maantiedontunnilla. // Käsi ylös, kuinka monella alkoi soimaan toi Ted-leffan biisi päässä tekstin lukemisen jälkeen?

 

 

 

Jotkut asiat ei muutu vuosien saatossa mihinkään. Nää Instan filtterit ei oo onneksi yksi niistä asioista, mutta Jack Reacherista pidän kuitenkin edelleen. // Ihan vaan, jottei muiden tarttis katsoa säätä esimerkiks ikkunasta ulos kurkkaamalla.

 

 

 

Amarillon kelkat ja mustikkashotit oli musta näköjään taattua Instagram-laatua. Ja hitto vie, melkein 3000 tykkäystäkin vielä! En tainnut olla yksinäni sitä mieltä :-D // Tätä kuvaa katsoessani en voi kuin miettiä, että mitäköhän hittoa #kelasin postatessani sen?! Meidän vaatteista muistan kuitenkin sen, että juuri tona samaisena kesäiltana istuskeltiin tyttöjen kanssa Lahden satamassa ja päädyttiin Tivoliin tanssimaan. Ja pyydettiin dj:tä soittamaan Brädin uusi kesäbiisi “Lämpöö” noin kakskytkuus kertaa. Pahoittelut siitä.

 

 

 

No onhan se Gossip Girl nyt vaan aika ihana. Etenkin silloin, kun pitäisi käyttää aikaa opiskeluun. // On joo. On pakko. Ylppärit jännitti melkein viisi vuotta sitten ihan hulluna, mutten enää edes muista kirjoittamiani arvosanoja selvästi.

 

 

 

Näitä kuvia yhdistää yksi toinenkin juttu kuin niiden hirveys (okei, toi jälkimmäinen on sentään ihan söpö) – KATSOKAA NOITA TYKKÄYSMÄÄRIÄ?! Tää oli vielä aikaa, jolloin kuvat pääsi leviämään Instagramissa ihan eri tavalla kuin nykyään ja näistä tykkäiltiin säännöllisesti vielä reilun vuodenkin päästä julkaisusta. Kreisiä. Ja samalla aika huvittavaa, että mun lähes tykätyin kuva koko Insta-historiani ajalta on tollainen ihan kamala kuva jostain kauppakeskuksen mättöburgerista ja litrasta ketsuppia :-D

 

 

 

Viivakulmakarvat, aivan liian tuuheat viuhkamaiset ripsienpidennykset ja solarium on onneksi jo menneiden talvien lumia. Luojan kiitos. Tässä kuvassa yhdistyy niistä kaikki. // Onpahan muuten tyhjää. Ja valkoista. Ja tyhjää. Hrrrr… Mun käsitys kodikkaasta on muuttunut sittemmin aika paljon.

 

 

 

Sarjassamme “historiani tärkeimmät somejulkaisut”. Tää ois muuten voinut olla myös hienovarainen seuranhakuilmoitus, vaikkakin olin tuolloin parisuhteessa :-D // Peilikuvien parhaimmistoa – valotus on kohdallaan, eikä taustallakaan oo onneks mitään ylimääräistä (kuten vaikka sängynrunkoa nojaamassa seinään). Victoria’s Secretit päälläkin vielä.

 

 

 

En ilmeisesti ollut kuullut vielä Spotifystä. Biisi on tosin ihana vielä tänäkin päivänä! <3 // #jakaikkiakiinnostaa.

 

 

 

Olin vissiin vähän fiiliksissä Weekend Festivalista ja Guettan keikasta :-D Hahahha. Tää julkaisu teksteineen on yks legendaarisimmista. // Ois varmaan vähempikin riittänyt… Vanha kunnon El Tiempokin on siellä!

 

 

 

Mun ensimmäisiä kunnon blogituttavuuksia! Maj‘n kanssa tehtiin jonkunlainen yhteistyöhommeli kauppakeskus Trion kanssa (nää kuvat ei sytytä kyllä minkäänlaisia valoja sen projektin luonteesta) ja Jannin kanssa bailattiin heti ensimmäisenä tapaamispäivänä Namussa. Ekaa ja vikaa kertaa siellä, tosin :-D <3

 

 

 

Tältä mun kuvat on näyttäneet vielä vuonna 2014. Tää överi värikylläisyys (ja kummalliset muokkaukset sitä korostamaan) saa mulle migreenin :-D Rosa Del Ravalin tacot (<3) ja Berliinissä syöty kinderjätski kelpais kyllä vielä tänäkin päivänä.

 

 

Huh. On se vaan ihanaa, että jotkut asiat myös muuttuu ajan kuluessa. Kauas on tultu noista ajoista!