title image

Annika Ollila

23 x Berliini

 

 

 

 

 

Meidän väliaikainen kotitalo Neuköllnissä. Bongattiin Airbnb:stä mitä sympaattisin kämppä ja vaikka alunperin oltiinkin mietitty vähän muita sijainteja, niin matkan aikana kävi ilmi, ettei oltaisi voitu paremmin valita – katu itsessään oli ihanan hiljainen muutamia öisin kolistelevia rekkoja lukuunottamatta, mutta heti nurkan takaa löytyi pitkä liuta toinen toistaan parempia ravintoloita sekä viihtyisiä pikkubaareja. Toi oven yläpuolella oleva pikkuruinen parvekekin oli meidän!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkaseuralaiseni Jenni. <3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Meidän kämppä oli ihana, mutta samaan aikaan myös ihan pirun kuuma. Aina kotiin tullessa mentiin heti ensimmäisenä avaamaan jokaisen huoneen ikkunat sepposen selälleen ja vedettiin koivet kohti kattoa helleturvotuksen vähentämisen toivossa (joka kuulostaa muuten ihan #vainmummelijutut -meiningiltä). Eräänä päivänä löydettiin komerosta minikokoinen tuuletin, joka asetettiin tasavertaisuuden vuoksi keskelle sänkymme päätyä ja laitteen heppoisuudesta huolimatta sen jälkeiset yöt oli huomattavasti helpompia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiedättekö ne lomat, jotka koostuu pääasiassa syömisestä ja sen pohtimisesta, että mitäköhän sitä söisikään seuraavaksi? No, tää oli juuri sellainen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Neukölln Arcaden -kauppakeskuksen katolla sijaitseva upeilla näköaloilla varustettu Klunkerkranich -kattoterassi on turistien lisäksi myös paikallisten suuressa suosiossa. Paikka on kiva hengailumesta sekä päivisin että iltaisin ja kello neljän jälkeen sisäänpääsymaksu on n. 3-5 euroa. Ensimmäisen kerran paikalle sattuessamme käynnissä oli Neuvostoliiton ja Japanin 60-luvun musiikin ilta (joka oli juuri yhtä mielenkiintoinen kuin miltä se kuulostaakin), seuraavalla kerralla vuorossa oli rentoa teknoa. Täällä kannattaa ehdottomasti piipahtaa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Se suosikkimekkoni, josta mainitsin muutaman päivän takaisessa postauksessa. Oon käyttänyt tota kesän aikana kymmeniä ja edelleen kymmeniä kertoja, mutta vasta nyt sain siitä kunnollisen kuvan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki nää taivaalliset ravintolat herkkuruokineen löytyi ihan meidän kodin vierestä! Vasemmalla Baby Burrito, oikealla puolestaan italialainen Monella. Jälkimmäisessä söin yhden elämäni herkullisimmista pizzoista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eräänä aamupäivänä olin kuvaamassa Jenniä tuossa kotikadullamme, kun pieni sympaattinen pappa käveli rollaattorinsa kanssa tien yli. Yhteistä kieltä ei yrityksistä huolimatta löytynyt, mutta elekieli antoi ymmärtää, että papparainen halusi mukaan kuvaan. Hän köpötteli rauhallisesti viemään rollaattorinsa tien toiselle puolelle, nappasi kävelykeppinsä mukaan matkaan ja saapui pian luoksemme poseeraamaan leveä virnistys naamalla. Kuvaushetken päätteeksi hän otti Jennin kädestä kiinni, antoi kämmenselälle kevyen suudelman ja toivotti meille saksaksi hyvää päivänjatkoa ennen matkansa jatkamista. Niin söpö kohtaaminen, joka jaksoi hymyilyttää pitkään!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Syötiin yksi herkullisimmista aamiaisistamme pikkuruisessa Two Planets -kahvilassa. Puolen päivän maissa paikalle päästyämme saatiin kuulla, että kaikki paikan leivät oli myyty juuri äsken loppuun, mutta jäätiin odottelemaan pian saapuvaa uutta toimitusta ja onneksi tehtiin niin, sillä toi lautasellinen oli täysin sen arvoinen. Myös sekä George Clooney -niminen smoothie että green juice oli nappivalintoja!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juteltiin reissussa siitä, kuinka meistä ei oo koko ystävyytemme ajalta kuin yksi hassu yhteiskuva ja sekin on rakeinen selfie ihan liian monen vuoden takaa. Heti samana iltana bongattiin (kahden viinipullon kumoamisen jälkeen) kunnon old school-valokuvakoppi, jota ei yksinkertaisesti voitu ohittaa ja käytiin nappaamassa meistä yhteiskuvia jopa kaksin kappalein. Kone oli niin vanha, ettei se ilmoittanut kuvan räpsäisemisestä millään tapaa ja se olikin ehkä suurin syy sille, miksi näistä tuli niin ihanan aitoja. Noi vasemmanpuoleisen liuskan keskimmäiset kuvat on ihan mielettömiä. <3

 

Ensi kertaan, ihana Berliini!

 

 

 

 

 

Retkeily koiraystävän kanssa

 

Kaupallinen yhteistyö: Musti & Mirri

 

 

 

 

 

 

Viime kuussa toteutettiin vihdoin pitkäaikainen haaveemme, kun pakattiin auto retkeilyvarusteilla, otettiin suunta kohti pohjoista ja lähdettiin ulkomaille koiran kanssa. Luka on ollut elämässäni pian viisi (!) kokonaista vuotta, joiden aikana on tullut koettua niin lentokoneet kuin junatkin, nähtyä talvinen Lappi ja lukuisia muitakin seikkailuja täällä kotimaan sisällä, mutta nyt oli uudenlaisen kokemuksen aika. Aina reissussa ollessa kotona odottavaa koiraa tulee ikävöityä hartaasti ja siispä vuoden alussa päätettiin, että tänä vuonna kesälomareissullemme lähtee ihan koko perhe – minä, kumppani sekä nelijalkainen rakkaamme. Se oli paras päätös aikoihin.

 

Retkeily on yksi rentouttavimpia lomanviettotapoja ja elämäsi koiran kanssa tehtyä suurta seikkailua voit muistella hymyssä suin vielä vuosienkin päästä. Kun päivät koostuvat lähinnä leirin kasaamisesta, luonnonhelmassa kokkauksesta, kävelyistä mitä upeimmissa maisemissa ja viikon ainoat kysymykset liittyivät lähinnä päivän patikointireittien valitsemiseen ja siihen, minkä ruokavaihtoehdon valmistaisi seuraavaksi, niin suurin osa ajasta jää pelkästään yhdessäolosta sekä upeasta ympäristöstä nauttimiseen. Vaikka ulkoilu onkin ollut jo pitkään suosikkirentoutusmuotomme lisäksi suuri osa arkeamme, niin varsinaista retkeilyä ei oltu koskaan ennen harrastettu ja edellisestä teltassa nukutusta yöstäkin ehti vierähtämään jo lähemmäs kymmenen vuotta. Itse retkestä, siihen valmistautumisesta ja sen sujuvuudesta kirjoitan erikseen pian, mutta nyt keskitytään siihen, miten ensimmäinen – joskaan ei varmasti viimeinen – telttaretkemme Pohjois-Norjan Lofooteilla sujui koiraystävän kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ennen matkaa

 

 

Kun etukäteisvalmistelut jaksaa hoitaa jämptin järjestelmällisesti, niin matkan koittaessa voi keskittyä huoletta itse asiaan – reissusta nauttimiseen.

 

Ulkomaille lähtiessä koira tarvitsee eläinlääkäristä saatavan lemmikkieläinpassin, johon lääkäri kirjaa koiran tunnisteisiin liittyvät asiat, yksityiskohdat ja päivittää rokotetiedot allekirjoitusten sekä leimojen kanssa ajan tasalle. Ulkomaille matkatessa koira tarvitsee myös ekinokokki- eli heisimatolääkityksen (josta Eviran sivuilta löytyy kaikki tarpeellinen info). Koska me matkattiin Ruotsin läpi Norjaan, niin lääkitys vaadittiin – mikäli oltaisiin ajettu suoraan Suomesta Norjaan, niin tätä ei olisi tarvinnut tehdä. Me otettiin lääke 28 vuorokauden säännön mukaan, jolloin koira saa eläinlääkäriltä lääkityksen kaksi kertaa ennen matkan aloittamista ja on sen jälkeen vapaa matkustaamaan EU-maissa, Norjassa, Sveitsissä sekä Islannissa seuraavan 28 vuorokauden ajan. Lääkitystä voi ylläpitää kohdemaassa kyseisen aikaikkunan sisällä, mutta koska oltiin poissa vaan kahdeksan päivää, niin se ei ollut tarpeellista ja käytiin ottamassa viimeinen lääke heti kotiinpalattuamme, kuitenkin 28 päivän sisällä edellisestä lääkkeestä. Toinen vaihtoehto on antaa lääkitys kohdemaan eläinlääkärin toimesta 1-5 vuorokautta ennen Suomeen paluuta.

 

Koska me oltiin liikenteessä autolla ja useiden päivien pituisten vaellusten sijaan käytiin patikoimassa päivisin ja palattiin illaksi pystyttämään leiriä menopelin läheisyyteen, niin ei jouduttu lähtemään matkaan niukimmalla mahdollisella varustuksella. Tärkeää oli kuitenkin, ettei mitään oleellista jäisi puuttumaan, sillä Lofoottien alueella edes ruokakaupat ei oo ihan joka kylän vakiokalustoa. Etukäteissuunnittelu oli siis tehtävä tarkasti, joten ennen lähtöä raapustettiin lukuisia listoja, tutkittiin aihetta netistä, kyseltiin neuvoja tutuilta ja hankittiin kaikki puuttuvat varusteet retkeämme varten.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä pakattiin mukaan:

 

 

Tarvittava ruokamäärä, luut sekä herkut. Reilumman liikuntamäärän vuoksi otettiin mukaan vähän normaalia suurempi annos nappuloita, joiden lisäksi annettiin silloin tällöin esimerkiksi kananmunaa tai tonnikalaa. Pakattiin laukkuun myös muutama puruluu sekä hieman energiapitoisia nameja.

 

Reilusti vettä sekä kevyt juomakuppi. Vedensaantimahdollisuudet kannattaa selvittää etukäteen – Norjassa juomavettä oli suhteellisen kätevästi saatavilla, joten otettiin matkaan muutama suuri vesitonkkaa, joita täytettiin aina tarpeen tullen. Lukalla oli oma kätevä matkapullo, jolla oli helppo antaa koiralle vettä kesken kävelynlenkin tai vaikka autossakin.

 

Sateenpitävä takki, joka pitää turkin kuivana ja suojaa tarvittaessa tuulelta. Jos (ja kun) kohdalle osuu sadekuuroja, niin vedät itsekin sadetakin niskaan, joten miksipä antaisit koiran kastua? Kun lämmintä ja kuivaa sisätilaa ei ole saatavilla, niin kuivanapysyminen on entistä suuremmassa roolissa esimerkiksi ikävien hotspottien ehkäisemiseksi.

 

Maakoukku ja pitkä jatkoliina, jotka teki leiriytymisestä noin tuhat kertaa helpompaa. Maakoukun voi kiertää sopivaan paikkaan maahan, pitkä liina kiinnitetään koukkuun ja koira kytketään liinan päähän.

 

Mikrokuitupyyhe. Supernopeasti kuivuva ja pieneen tilaan menevä pyyhe on mitä kätevin vaihtoehto retkille ja sillä kuivaa koiran tassut sekä mahan niin uintiretken kuin sadekuuronkin jälkeen.

 

Nylonhäkki, joka menee tarvittaessa kasaan. Ajaessa Lukan paikka oli häkissä takapenkillä, leiriytyessä häkki oli varjoisassa paikassa antamassa koiralle rauhallisen turvapaikan.

 

Makuualusta. Jos sää on vähänkään viileämpi, niin hyvä makuualusta ehkäisee mahdollisia paleltumia sekä lihasjumeja leiriytymisen aikana ja tekee siitä muutenkin mukavampaa. Päivisin pidettiin alustaa häkissä, yöksi nostettiin se sisään teltannurkkaan.

 

Talutinvyö ja valjaat. Korvaamaton yhdistelmä patikointiretkille, pidemmille kävelyille tai esimerkiksi juoksulenkille.

 

Suosikkilelu, jolla voi tarvittaessa purkaa viimeisetkin energiat päivän riekkumisten päätteeksi. Me ei tosin tarvittu sitä kertaakaan, mutta ainakin lelusta oli unikaveriksi.

 

Hammasharja, kynsisakset ja harja. Leegojen harjaus tai kynsien pätkiminen ei jää tauolle edes matkan ajaksi ja no, harja nyt on karvanlähtöajan paras ystävä ihan joka paikassa.

 

Punkkipihdit sekä kyypakkaus. Just in case.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Little&Bigger-nylonhäkistä ja hyönteisiltä suojaavasta Scruffs-makuualustasta tuli retken aikana Lukan oma rauhoittumispaikka. Autossa koira matkusti takapenkille kiinnitetyssä häkissä, leiriytessä häkki makuualustoineen nostettiin pihalle ja illan tullen ne siirrettiin telttamme eteiseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkalla

 

 

Lähes puolen vuorokauden pituinen ajomatka jännitti etukäteen, sillä vaikka koiramme viihtyykin autossa, niin 12 tunnin aikana käy ihmisenkin aika helposti pitkäksi. Suurin osa ajasta meni onneksi nukkuessa ja aina silloin tällöin pysähdyttiin jaloittelemaan, purkamaan energiaa ja tarpeille. Ja jos uni ei ottanut enää tullakseen, niin puruluut oli Lukan suosikkiviihdykettä matkaa tehdessämme.

 

Tehtiin matkamme aikana muutama patikointiretki, jolloin reppuun pakattiin sopiva määrä evästä, vettä sekä säänmukaiset varusteet. Lofooteilla reittejä löytyy vähän joka lähtöön (hyvä nettisivu niiden kartoittamiselle on meidän suosima 68 North) ja me valittiin lähinnä helppoja tai keskivaikeustasolle sopivia reittejä, joiden edestakainen pituus oli maksimissaan neljästä viiteen tuntia. Ketterän koiran kanssa reitit olivat helppo taittaa, mutta ajoittain matkalle sattui kohtia, jolloin koira piti napata kainaloon vaaratilanteiden välttämiseksi. Ylöspäin mennessä matkat oli keskimäärin helpompia kuin paluumatkalla, sillä jyrkimmissä kohdissa höyryjunan lailla jyrkännettä alas painava koira saattaa vetää taluttajankin mukanaan, mutta sopivalla varovaisuudella ja ennakoimisella kokemattomampikin parivaljakko pärjää pitkälle. Etenkin näissä tilanteissa vyötärölle kiinnitettävä talutinvyö oli korvaamaton varuste, sillä hihnaa ei tarvinnut pitää kädessä, vaan ne jäi vapaaksi esimerkiksi tuen ottamiselle. Ainoastaan yhdeltä vaellukselta jouduttiin kääntymään puolimatkassa takaisin, sillä reitti oli pitkän heinikon sekä poluttomuuden vuoksi odotettua vaativampi ja vauhdilla lähestyvän sateen vuoksi kuraisen liukasta rinnettä alaspäintulo olisi ollut hengenvaarallista.

 

Kuten täällä Suomessakin, myös Norjassa koiran kiinnipitäminen on pakollista. Luonnossa liikkuu lukematon määrä eläimiä vuoristolampaista supikoiriin, joista tottelevaisinkin koira saattaa helposti ottaa hajun, jolloin hihna on todella paras ystävä. Myös kotkien kanssa kannattaa pysyä tarkkana, sillä vuorilla vipeltävä koira saattaa helposti olla tulilinjalla. Me selvittiin onneksi vaaratilanteitta, mutta useamman kokeneemman retkeilijän kertomusten perusteella uhka on todellinen ja koira kannattaakin pitää varmuuden vuoksi jatkuvasti lähietäisyydellä ikävien tilanteiden välttämiseksi.

 

Yövyttiin matkamme ajan eteisellisessä kolmen hengen teltassa, joka oli loistava valinta. Itsenäisempi koira nukkuisi tarpeen tullen eteisessä, jolloin se kannattaa kiinnittää esimerkiksi rinkkaan, jotta yöunia ei tarvitse menettää pelätessä, että koira livahtaisi kiinnostavien hajujen perässä yöjuoksuille. Läheisyydenkipeä Luka nukkui kanssamme teltassa kiltisti omalla makuualustallaan, eikä luonnosta kuuluvat äänet tai muu häiriö vaivannut koiran yöunia etukäteisjännityksestä huolimatta lainkaan. Kosteimpina iltoina kuivattiin koira ennen telttaan tuomista pyyhkeellä, jotta koko sisäteltta ei likaantunut kuraisista tassuista. Sain reissumme aikana paljon kysymyksiä siitä, että sujuuko telttailu koiran kanssa näppärästi vai onko seinässä aamulla reikä, mutta ainakin meidän rauhallisen koiran kanssa pelot rei’istä ja muista ongelmista oli turhia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pro Dog -talutusvyö sekä talutin oli korvaamaton valinta niin kävelyille kuin patikointiretkillekin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Little&Bigger -matkavesipullo toimi kätevästi niin autossa, leiriytyessä kuin päiväretkilläkin, sillä pullon yhteydestä löytyy myös hyvin pystyssä pysyvä vesikuppi. Klipsin ansiosta sen sai myös helposti kiinni esimerkiksi repun lenksuun, jolloin sitä ei tarvinnut kaivaa rinkan pohjalta aina juomataukoa pitäessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvällä varautumisella kahdeksan päivää luonnonhelmassa kului kuin siivillä ja mikäli Lukalta kysyttäisiin, niin se oli ehdottomasti pikkukaverin elämän parasta aikaa. Mitä muutakaan reilun viikon pituinen lenkki voisi toisaalta olla? Loputtomasti ulkoilua, uusia hajuja, tauotonta yhdessäoloa, haastavia reittejä, päivän aloittavia rantakävelyjä sekä vilvoittavia uintiretkiä. Yritin miettiä tätä kirjoittaessani, että mitä oltaisiin voitu tehdä toisin, mutta pitkänkään pohdinnan jälkeen en keksinyt yhtä ainoaa asiaa. Kaikki tarpeellinen oli mukana, kaikki sujui kuin rasvattu, saatiin kokea mitä uskomattomin kokemus yhdessä ja jokaiselle jäi reissusta lämpimät muistot, joita ei tulla unohtamaan varmasti koskaan.

 

Me annettiin retkemme nimeksi Lukan suuri seikkailu ja sitä se todella olikin, pienen koiran ensimmäinen seikkailu suuren suuressa maailmassa. Yhdessä telttailusta jäi jopa niin hyvä fiilis, että suunniteltiin vähän pienimuotoisempaa retkeä vielä tulevalle syksylle. Seuraavaksi ajateltiin tosin suunnata eräilemään ihan vaan Suomen sisällä, mutta upeita paikkoja sitä löytyy täältäkin!

 

Se on kuitenkin varmaa, että tällaista matkailua haluan lisää tulevaisuudessakin.

 

 

 

 

 

Hikipallero kaupunkilomalla

 

 

 

 

 

Terkut paahtavasta Berliinistä!

 

“Huh tätä hellettä” mietin pari päivää sitten kotoa lähtiessäni autuaan tietämättömänä siitä, että täällä on vielä kovemman luokan helleaalto meneillään. Olin miettinyt, että tällä minireissulla olisi ihanaa paikkailla kesän lievää kaupunkikuvavajetta, mutta yötä päivää selkää pitkin valuvien hikikarpaloiden vuoksi kamera ei oo päätynyt käteen edes yhden ainoaa kertaa. Joku ehti jo innostumaan, että blogiin ilmestyy pian uusi Berliini -vinkkipostaus vuosien takaisten vastaavien kadottua taivaan tuuliin, mutta tilanne niiden suhteen ei näytä ainakaan toistaiseksi kovin lupaavalta… Mutta koska kesälomaltani päälle jäänyt rennon stressitön mielentila on hyvissä voimissaan edelleen, niin en ajatellut ottaa siitäkään sen suurempia paineita. Tulee sitten, jos on tullakseen!

 

Tulin tänne tiistaina viikkoa aikaisemmin kaupunkiin saapuneen ystäväni (<3) luokse, joka oli jo ehtinyt tekemään mielettömästä Airbnb -kämpästämme kunnon kodin. Myös naapuruston parhaat kuppilat ja ravintolat oli ehditty koluamaan läpi, jonka ansiosta ollaan onnistuttu tekemään ainoastaan nappivalintoja pahempien hutien sijaan. Ei tehty yhteisille päivillemme mitään sen kummempia suunnitelmia ja päivät onkin kuluneet varsin soljuvissa merkeissä – aamut on lähteneet käyntiin ilman herätyskellon pirinää, aamiaiselle on valuttu vasta reilusti puolen päivän jälkeen ja sen jälkeen ollaan lähinnä haahuiltu ympäri lähialueita välillä vintage-putiikkeihin poiketen tai viilentäville drinkeille istahtaen.

 

Pian lähdetään taas kohti vielä toistaiseksi tuntematonta aamiaispaikkaa ja sen jälkeen katsotaan mitä päivä tuo tullessaan. Illemmalle suunniteltiin mahdollisesti jotain ulkoilmaelokuvaa, ellei lähistön mielettömän kattoterassibaarin bileet vie ennen sitä mukanaan.

 

Palataan taas pian. Aurinkoista torstaipäivää!