title image

Ihana tyhjäntoimittaminen

Ihana tyhjäntoimittaminen

 

 

 

 

 

2 lomaviikkoa on nyt takana ja toiset samanlaiset vielä edessä.

 

Vaikka päiväni ovatkin koostuneet pääasiassa ihan tuikitavallisesta arjesta, eikä säätkään oo varsinaisesti suosineet, niin kesälomani on ollut jo nyt enemmän kuin uskalsin edes kuvitella. Tälläkin hetkellä sade ropisee ikkunalautaa vasten, istun sohvalla avonaisen ikkunan edessä pehmeäksi kulahtaneet kotihousut sekä villasukat jalassa ja tää samainen hetki on kestänyt jo monta tuntia. Ilman kiirettä minnekään, joutilaana. Oon yllättänyt itseni positiivisesti sillä, että oon kerrankin osannut olla tekemättä mitään ja kaiken lisäksi pystynyt jopa nauttimaan siitä. Normaalisti oon kovin stressiin taipuvainen ja ei-mitään tehdessäni takaraivossani kolkuttaa vähintäänkin ajatus siitä, että jotain tähdellistä pitäisi olla tekemässä, mutta ei tällä kertaa. On ollut tuhottomasti aikaa ihan vaan tuhlattavaksi – kotiaskareiden kiireettömälle hoitamiselle, venähtäneistä päikkäreistä nauttimiselle, uusiin kirjoihin tutustumiselle ja niinkin arkiselle asialle kuin keskeyttämättömille elokuville. Näiden viikkojen aikana suurimmat murheeni on olleet lähinnä sitä, että mitähän katsoisin seuraavaksi, mitä kokkaisimme illalla ja mitenköhän saisin otsaani vaivihkaa kasvaneen jomottavan sarven ennen viikonloppua veks.

 

Sillä viikonloppuna koittaa hartaasti odotettu Ruisrock ja jo sitä seuraavana se Norjan-roadtrippimme. Meinasin ensin kirjoittaa, että kesälomani parhaat ja ikimuistoisimmat hetket on siis vielä edessä päin, mutta myös nämä tänkaltaiset päivät taitaa olla niitä, jotka tuun syksyn kiireissä muistamaan. Päivinä, jolloin osasin ensimmäistä kertaa vuosiin ottaa rennosti yhtikäs mitään murehtimatta, nauttia yksinkertaisesti pelkästä joutilaisuudesta ja siitä, että annoin pään olla luvan kanssa typötyhjä. On ollut todella helpottavaa huomata, että oon päässyt pitkästä aikaa takaisin kiinni siihen taitoon, jonka luulin jo kadottaneeni.

 

Moni meistä on luultavasti kuullut klassisen lausahduksen siitä, että “tee työtä, josta et tarvitse päivääkään lomaa”. No, mielestäni jokaisesta työstä tarvitsee aina silloin tällöin lomaa, vaikka omastaan kuinka kovasti pitäisikin. Vaikka sitten tällaisen ihanan, hetkellisen tyhjäntoimittamisen vuoksi – tekee nimittäin lähes kenelle tahansa hyvää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat: Anni Korhonen

 

 

 

21 Comments
  • Fiona Framelius
    Reply
    July 3, 2018

    Wau nää kuvat!! Oot upee! Oon myös niin samaa mieltä tosta lomailusta, että vaikka kuinka ois unelmiensa duunissa, nii jokainen tarvii joskus lomaa ja pelkästään tekemättä mitää, tekee kaikille hyvää. Nauti lomasta ja ihanaa kesää <3

  • Julia
    Reply
    July 3, 2018

    Tosi kauniita kuvia, upee sinä! Tuun varmaan moikkaa Ruississa jos nään sut :-D

  • T
    Reply
    July 3, 2018

    Mistä toi ihana mekko/jumpsuit/co-ord setti on? :O IHANA! Moikkailen, jos törmään ruississa, ihanaa festariviikonloppua meille kaikille, toivottavasti säät suosisivat! :-)

  • Helmi
    Reply
    July 4, 2018

    Hei sulla kun ei kovin helposti löydä vanhoja postauksia, olisi kiva jos linkkaisit sun reppureissu postaukset tähän, oon itse ajatellut meneväni ja kaipaisin niitä sun silloin kirjoittamia postauksia juuri kaakkois-aasiasta/balilta ja uskon että löydän sieltä tarvittavan tiedon mutten löydä niitä postauksia :(( kiitos! :)

  • Anonymous
    Reply
    July 4, 2018

    Joko sulla on asuja valmiina ruissiin? Ois kiva kuulla millasia oot ajatellut:) toi epävakaa sää tuo ainakin omaan suunnitteluun twistinsä :D

  • July 4, 2018

    Hei ihanaa Ruissia ja NORJAA! Nauttikaa lomasta <3

  • Alisa
    Reply
    July 4, 2018

    Ihanan ihanat kuvat ja asu<3

  • Anonymous
    Reply
    July 5, 2018

    “Sillä” ei voi aloittaa lausetta :)

  • Annika
    Reply
    July 5, 2018

    Ihanaa ja aurinkoista loppulomaa ja kesää! :) Mistä tuo kaunis asu ja sormus on? :)

  • Sissi
    Reply
    July 6, 2018

    Monta vuotta sun blogia lukeneena on ollut tosi kiva huomata, miten paljon tää sisältö on kehittynyt! Vaikka aiheet onkin edelleen arkisia ja sun elämä melko lailla sellaista, mihin lukija voi samaistua. Paljon oot kuitenkin mennyt eteenpäin. Moni onkin kommentoinut, että sun hyvä fiilis ja onnellisuus välittyy tänne asti. Itse kamppailen vähän kurjien juttujen kanssa tällä hetkellä, mutta on kiva huomata, että saa jollain tapaa sellaista vertaistukea tästä blogista. Ihanaa ruissia ja kesää, kiitos kivoista lukuhetkistä! <3

  • Riikka
    Reply
    July 6, 2018

    Miten kaunis olet! Aivan upea tuo eka kuva tekstin jälkeen!

  • July 6, 2018

    Hyvää lomaa ja ihania kuvia!

Leave a Comment: